Korona-aika muutti ostoskäyttäytymistä – puolet suomalaisista osti keväällä verkosta joitain tuotteita ensimmäistä kertaa

Yli puolet suomalaisista on ostanut tänä keväänä netistä tuotteita, joita ei ole aiemmin ostanut verkosta, kertoo tuore kysely.

Jonkin tuotteen ensi kertaa ostaneista 73 prosenttia aikoo ostaa kyseisiä tuotteita verkosta jatkossakin. Eniten ostettuja olivat vaatteet, joita osti ensimmäistä kertaa viidennes vastaajista.

Vaatteita ostaneista peräti 89 prosenttia ilmoitti aikovansa jatkaa niiden ostamista verkosta pandemian jälkeenkin. Vaatteiden verkkokauppa saattaa siis olla koronakevään voittajia.

Vaatteiden jälkeen eniten oli ostettu ruokaa, ravintola-annoksia, hygienia- ja kauneustuotteita sekä elektroniikkaa.

Kantarin ja Columbia Roadin tekemään kyselyyn vastasi yli tuhat eri-ikäistä suomalaista viikolla 20. Kyselyn virhemarginaali on 3 prosenttiyksikköä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Jyväskylän Mannisenmäen päiväkodin lasten ja henkilökunnan koronatestien tuloksista on saatu noin 90 prosenttia – kaikki testit olleet negatiivisia

Matkustusrajoitusten purkaminen toi erityisjärjestelyjä saapuville matkustajille – Lentokentillä omat kulkureitit vapaan matkustamisen maista ja korkeamman riskin maista saapuville

Yli puolet EU-kansalaisista katsoo, että EU tarvitsee lisää rahaa koronasta selviämiseen

Nuorten hurjat hypyt Äijälänsalmen vanhalta sillalta tallentuivat videolle – Poliisi: "Siinä voi henki lähteä"

Naista kirveellä Lutakossa lyödä yrittänyt mies toimi täydessä ymmärryksessä – oikeus tuomitsi ehdolliseen vankeuteen ja määräsi valvontaan

Iltalehti: Väärä vanki pääsi ulos Kylmäkosken vankilasta

Hovioikeus hylkäsi Venäjä-yhteyksistään tunnetun Johan Bäckmanin syytteen Ylen toimittajan vainoamisesta – yllytys törkeään kunnianloukkaukseen pysyi

Jyväskylän Rantaraitti levenee – noin kilometrin mittainen, pinnoitettu juoksurata rakenteilla

Orava kiipesi muuntajaan Kypärämäessä ja sitten jysähti – Sähköt poikki sadoilta jyväskyläläisiltä

EU:n oikeudellinen arvio vähensi eduskunnan perustuslakivaliokunnan huolia historiallisesta elpymispaketista

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.