Koronavirus tuskin vaikuttaa lappilaiskuntien asuntotilanteeseen

Lapin matkailukunnissa uskotaan, että kuntiin riittää edelleen tulijoita koronatilanteesta huolimatta. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi Inarin huono asuntotilanne ei ole vielä paranemassa.

Inariin on rakennettu runsaasti uusia asuntoja viime vuosina, mutta tästä huolimatta asunnoista on pulaa. Kunnan vuokra-asuntoihin jonottaa edelleen 150 hakijaa.

Tulijoita on enemmän kuin asuntoja. Pulaa on ollut varsinkin pienistä ja vuokra-asunnoista, sillä muuttajat ovat usein yksin tai kaksin asuvia ihmisiä, jotka tulevat kuntaan tyypillisesti matkailualan töihin.

Tästä syystä moni on päätynyt asumaan esimerkiksi saunamökiksi rekisteröityyn asumukseen.

Toistaiseksi ei vaikuta siltä, että edes koronaviruksen matkailualalle aiheuttama historiallisen suuri kriisi vaikuttaisi asuntojen saatavuuteen pohjoisen vetovoimaisissa matkailukunnissa. Jotkut tosin ovat jo lähteneet: Inarilaisen Wilderness Hotel -erähotelliyrityksen omistaja Mari Lappalainen kertoo, että kausityöntekijät ja jotkut vakituisetkin työntekijät ovat muuttaneet Etelä-Suomeen työn perässä.

Kausityöntekijät asuvat tavallisesti työnantajan järjestämissä kimppakämpissä.

“Kansan syville riveille . ei ole asuntoja

Kittilässä asuntotilanne on helpottunut merkittävästi viime vuosina, sillä kunta on rakennuttanut sekä julkisella että yksityisellä rahoituksella 32 vuokra-suntoa. Molemmissa kunnissa yksityiset rakennuttajat ovat havahtuneet asuntokysyntään viime vuosina.

Myös Inariin on rakennettu. Kuntakeskukseen Ivaloon nousi suuri kerrostalo ja sivummalle rivitaloasuntoja, mutta tämä ei ole vaikuttanut vuokramarkkinoihin.

Syy voi olla hinta.

Pohjois-Lapissa kaikkein vaikeinta on löytää pieniä koteja, joissa on varaa asua. Inarin Vuokra-asuntojen toimitusjohtaja Sampo Kirjarinta sanoo, että erityisesti “kansan syville riveille” vuokratarjonta on niukkaa.

Esimerkiksi 43 neliön yksiöstä sivussa Ivalon kylältä täytyy maksaa vuokraa 592 euroa kuussa. Kolmioiden vuokrahinnat liikkuvat 800 euron molemmin puolin.

Uudet asunnot ovat kalliita myös ostaa.

Suomessa asunnot maksavat neliöltä keskimäärin 2  800 euroa, pääkaupunkiseudun ulkopuolella parituhatta euroa.

Ivalon kylän uusissa kerrostaloissa 60,5 neliön asunnosta pyydetään 211  750 euron hintaa, jolloin neliöhinnaksi tulee peräti 3  500 euroa.

Vuokrattavia asuntoja on tarjolla netissä säännönmukaisesti korkeintaan muutama, ja niin on nytkin.

Korona voi vetää myös pohjoiseen päin

Asuntopulalle löydetään Inarissa myönteinen selitys.

–  Meillä on positiivinen muuttoliike, sanoo Kirjarinta.

–  Tulkitsen sen hyväksi asiaksi.

Kirjarinta ei usko, että koronavirus juuri muuttaa kunnan asuntotilannetta. Moni on tullut työn perässä, ja vaikka työ loppuisi, harva haluaa enää pois.

–  Kuka täältä lähtisi.

Myös kunnanjohtaja Jämsén uskoo, että Kittilän vetovoima pysyy.

–  Koronavirus havahduttaa ihmiset ajattelemaan uudella tavalla, hän sanoo.

–  Huomataan, miten tärkeää terveys on. Etätyöhön tutustuminen myötävaikuttaa siihen, että töitä voi jatkossa tehdä mistä vain.

Sekä Kittilästä että Inarista löytyy koteja, jos on rahaa ostaa omaksi. Kittilässä 160 tonttia lähellä palveluja odottaa ostajia, ja kunnassa omakotitalorakentaminen on vilkasta. Ympäri Inarin laajaa kuntaa on myynnissä kymmeniä kesämökkejä ja omakotitaloja, usein yli sadantuhannen euron hintaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Tuppurainen elpymisrahastosta: Suomi vie tavoitteitaan eteenpäin määrätietoisesti, mutta sopu on tärkein

Palokan senioritaloista evakuoitujen jatkoasumista selvitetään maanantaina: Rakennus- ja terveysvalvonta arvioivat, onko koteihin turvallista palata

Sää muuttuu viikon aikana sateisesta lähes helteiseksi

Keski-Suomessa raportoitiin sunnuntaina yksi uusi koronavirustartunta

Jyväskyläläisperheen kaksi lasta altistui koronalle Mannisenmäen päiväkodissa – äiti toivoo, että syyllistämisen sijaan muistettaisi riskit: "Eilen käytiin testissä ja nyt odotellaan"

Koronan vahvistama pyöräilybuumi näkyi kesäkuussa myyntipiikkinä – suuria poistomyyntejä ei välttämättä syksyllä nähdä

Sotilaspoliisi jatkaa Palokan senioritalon jälkivartiointia – uudelleen syttymisen mahdollisuutta ei ole vielä täysin poissuljettu

SPR järjesti ruokaa, vaatteita ja hygieniatarvikkeita Palokan tulipalosta evakuoiduille heti lauantaina – näin sinä voit auttaa

Punkin purema voi tehdä allergiseksi liharuualle – harvinaista sairautta ei osata aina tunnistaa, joten diagnoosin saanti voi kestää vuosia

Sunnuntain jumalanpalvelus lähettiin suorana Tikkakosken kirkosta – katso tallenne

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.