Korpilahden satamassa nostettiin laituriin osittain uponnutta venettä

Korpilahden satamassa nostettiin torstai-iltapäivällä osin uponnutta venettä. Pelastuslaitoksen mukaan vene oli laiturissa, joten se ei ollut uponnut tyystin pohjaan saakka.

Puoliksi uppeluksissa olevan veneen "ulkopuolelta" ei päässyt vuotamaan polttoainetta vesistöön, mutta sisätiloissa jonkinlaista pientä vuotoa oli, pelastuslaitos kertoo.

Pelastuslaitos sai tiedon vajoamisesta kello 15.36 koodilla ympäristöonnettomuus vesistössä. Pelastuslaitos kertoi ennen iltapäiväviittä, että vene päätettiin nostaa pumppaamalla eikä sen järeämpää kalustoa paikalle tarvittu.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.