Kotietsinnässä takavarikoitiin satoja vanhoja esineitä – Tutkinta Raaseporin laittomista kaivauksista loppusuoralla

Kolmea miestä epäillään muun muassa törkeästä vahingonteosta.

Poliisi on saamassa valmiiksi esitutkinnan liittyen Raaseporin linnan läheisyydessä vuosi sitten tehtyihin laittomiin kaivauksiin. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mats Sjöholm Länsi-Uudenmaan poliisista kertoo, että juttu siirtyy syyttäjälle lähiviikkoina.

Raaseporin linnan viereiseltä pellolta, Slottsmalmenilta, löytyi yli 280 laittomasti kaivettua kuoppaa.

Kolme epäiltyä

Poliisi epäilee teosta kolmea miestä. Kotietsinnässä miesten hallusta takavarikoitiin satoja vanhoja esineitä.

Rikoskomisario Sjöholmin mukaan joukossa on muun muassa kolikoita sekä muinaisia käyttöesineitä ja niiden osia.

– Ne esineet, jotka arvioimme yli sata vuotta vanhoiksi, on lähetetty Museovirastoon tutkittavaksi. Odottelemme vielä viimeisiä lausuntoja tavaroiden iästä ja mahdollisesta alkuperästä.

Osa esineistä on Sjöholmin mukaan nuorempia.

Sjöholmin mukaan tutkimuksissa on selvinnyt, että esineiden etsimisessä on käytetty ilmeisesti metallinilmaisinta.

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan ensimmäiset laittomat kaivaukset tehtiin loka-marraskuussa. Toisen kerran paikalla käytiin kaivamassa ilmeisesti joulukuun alussa.

Syyttäjälle juttu lähtee epäiltynä muinaismuistorikkomuksena, rakennussuojelurikoksena sekä törkeänä vahingontekona. Syyteharkinnan tekee Länsi-Uudenmaan syyttäjänvirasto.

Miehet ovat kiistäneet poliisille lainkaan kaivaneensa Raaseporin linnan läheisyydessä.

Suomen Metallinetsijät ry:n jäsenet lupasivat joulukuussa maksaa 1 800 euron vinkkipalkkion ratkaisevasta vihjeestä.

Tutkinnanjohtajan mukaan poliisi sai loppuvuodesta joitakin yhteydenottoja liittyen laittomiin kaivauksiin.

Komisario Sjöholmin mukaan epäillyt seuloutuivat kuitenkin ”muuta kautta”. Sitä, miten epäiltyjen jäljille päästiin, Sjöholm ei kommentoi.

Julkisuudessa aikaisemmin olleiden tietojen mukaan lähiseudun asukas hälytti ainakin kerran poliisit paikalle, kun hän näki kaksi miestä liikkumassa alueella taskulamppujen valossa.

"Totaalinen tuho"

Viime syksyistä tekoa pidettiin tuoreeltaan systemaattisena muinaisesineiden etsimisenä.

Tuolloin epäiltiin, että maasta on otettu jopa 1300–1500-luvulta peräisin olevia esineitä.

Metsähallituksen puistonjohtaja Henrik Jansson totesi tuolloin julkisuudessa kaivausten olleen niin laajat ja systemaattiset, että tuho oli metallilöytöjen osalta lähes totaalinen.

Kiinteät muinaismuistot on rauhoitettu muinaismuistolain nojalla, eikä niihin saa koskea ilman lupaa.

Kaivamiseen tarvitaan käytännössä lain mukainen tutkimuslupa. Sen edellytyksenä on, että kaivauksia johtaa arkeologin koulutuksen saanut henkilö.

Kymmeniä tapauksia vuosittain

Uutissuomalainen kertoi viime joulukuussa, että Museovirasto saa vuosittain kymmeniä epäilyjä luvattomista kaivauksista ja laittomista museoesineiden löydöistä.

Viraston selvityksen mukaan vuosina 2010–2015 vaurioitui yli 90 kiinteää muinaisjäännöstä luvattoman kajoamisen vuoksi.

Suurin osa kohteista vaurioitui metallinetsinnän yhteydessä. Viraston mukaan osaan tapauksista liittyi tietoista luvatonta kaivamista.

Viime vuosina yleistynyt metallinetsintäharrastus on lisännyt runsaasti laillistenkin löytöjen määrää.

Museoviraston lakimies Juha Maaperä kertoi vuosi sitten Uutissuomalaiselle, että Museovirastolle tehdyt ilmoitukset löydöistä ovat monikymmenkertaistuneet.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .