Kotimaisuus ei vielä näy reilun kaupan tuotteissa

Useista raaka-aineista valmistettavien elintarvikkeiden on entistä helpompi saada reilun kaupan sertifikaatti. Sääntöjä selkiytettiin vuosi sitten, ja uusia tuotteita on ilmestynyt kauppojen hyllyille kymmenittäin.

Kaupasta on kuitenkin vaikea löytää tuotteita, joissa on yhdistetty kotimaisia ja reilun kaupan raaka-aineita, kertoo Reilun kaupan edistämisyhdistys.

- Suomalainen kauppa ja teollisuus näyttävät heräävään muita hitaammin. Ehkä ei ole ymmärretty, että samat kuluttajat, joita kiinnostaa eettisyys reilun kaupan tuotteiden muodossa, arvostavat myös kotimaisuutta, sanoo toiminnanjohtaja Janne Sivonen.

Sertifikaatin saa, jos tuotteen kokonaispainosta tai -tilavuudesta vähintään viidesosa on reilun kaupan raaka-ainetta. Loppu voi olla esimerkiksi jäätelössä kotimaista maitoa.

Maito ja vesi jätetään kuitenkin laskelman ulkopuolelle, jos sitä on tuotteessa yli puolet kuten virvoitusjuomissa.

Sivosen mielestä sääntöuudistus ei tee tuotteista ”vähemmän reiluja”.

- Kaikki reilun kaupan raaka-aineiden käyttö lisää kehitysmaiden kauppaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Jyväskylän Vesankajärven Kuoliosaaressa syttyi pieni turpeikon palo

Saarikon mukaan Kulmunin ministeriero herätti kentällä pohdintaa puoluejohtajan asemasta – "Olen aivan varma, että tämä kisa tarvittiin"

Presidentti Niinistö kannusti suomalaisia koronataisteluun Facebookissa

Keskusta haluaisi eläkerahastot tukemaan suomalaista omistajuutta, mutta yhtiöistä muistutetaan painoarvon olevan jo nyt korkea

Matot ehtii vielä pestä, vaikka kuivuminen kestää nyt pidempään kuin alkukesällä – lue tästä marttojen ohjeet

United Brotherhoodin johtajaksi epäillyn miehen mukaan jäsenten huumeidenkäytön valvominen virtsatesteillä oli veljeyttä: "Pidetään toisista huolta, kun joillain lähtee vähän laukalle"

Avohakkuista ei kannata luopua kokonaan – Jyväskylän yliopiston tuoreesta tutkimuksesta selviää, ettei ainoastaan jatkuvaan kasvatukseen siirtyminen ole järkevä vaihtoehto

OAJ listasi 18 "törkykuntaa", jotka lomauttavat opettajia heti lukuvuoden alussa – joukossa Karstula ja Ähtäri, katso koko lista

Ähtärin metsäpalo lähti hakkuujätteen poltosta – levisi kahdelle hakkuuaukealle ja metsään

Liikenneministeriö neuvottelee terveysturvallisuuden ohjeista joukkoliikenteeseen – Finnair edellyttää jo maskipakkoa, HSL suunnittelee asiaa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.