Koulu-uupumus lisääntynyt lukioissa – oppilaat stressaantuneempia kuin vanhempansa

Stressi vaivaa erityisesti tyttöjä, joista 18 prosenttia on voimakkaasti uupuneita.

Kolme neljäsosaa lukiolaisista kärsii kielteisistä tunteista kuten väsymyksestä, stressistä ja kyllästymisestä, ilmenee opetusministeriön lukioselvityksestä. Vain neljäsosalla tunteet ovat myönteisiä.

Muun muassa koulu-uupumus on lisääntynyt selvästi lukioissa. Stressaantuminen vaivaa erityisesti tyttöjä, joista 18 prosenttia on voimakkaasti uupuneita.

Pojista voimakkaasti uupuneita on vähemmän eli kahdeksan prosenttia. Poikia vaivaa sen sijaan tyttöjä kielteisempi suhtautuminen lukio-opiskeluun.

– Lukiossa pitäisi huolehtia osaamisesta ja hyvinvoinnista. Ne kulkevat käsi kädessä, sanoo Helsingin yliopiston professori Katariina Salmela-Aro.

Salmela-Aron mukaan nykyiset lukiolaiset ovat ensimmäinen sukupolvi, jossa lapset ovat stressaantuneempia kuin vanhempansa.

Samalla lukioiden vetovoima on hiipunut. Viime vuosikymmenellä yli puolet ikäluokasta kirjoitti ylioppilaaksi, mutta tällä vuosikymmenellä ylioppilastutkinnon suorittaneiden määrä on pudonnut alle puoleen.

– Tarvitaan osaamista, mutta lukion vetovoima hiipuu. Yhtälö on kestämätön, arvioi opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.).

Lukioselvitys liittyy hallituksen keväällä käynnistämään lukiouudistukseen. Uudistuksen tavoitteena on lisätä lukioiden vetovoimaa, parantaa koulutuksen laatua ja sujuvoittaa siirtymistä korkeakouluihin.

– Tulevaisuudessa korostuu laaja-alainen yleissivistys, Grahn-Laasonen sanoo.

Suomessa on noin 350 lukiota. Projektipäällikkö Tiina Silanderin mukaan suurten lukioiden määrä on lisääntynyt. Lukiolaisia on noin 100 000.

Lukiolaisten määrä on vähentynyt 12 prosenttia vuosina 2006–2016. Määrän vähentyminen selittyy osin ikäluokkien pienenemisellä.