Koulujen uskonnollisista tilaisuuksista ei toistaiseksi uusia linjauksia

Opetushallitus ei toistaiseksi ole tehnyt päätöksiä linjauksista, jotka koskevat koulujen uskonnollisten tilaisuuksien järjestämistä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä sanoo, että Opetushallitus haluaa ensin kuulla eduskunnan perustuslakivaliokunnan näkemyksen asiasta.

Valiokunnan on määrä käsitellä asiaa huomenna muun muassa kuulemalla asiantuntijoita.

Opetushallitus on linjannut uskonnollisten tilaisuuksien järjestämistä kouluissa tiedotteella vuonna 2006.

- Emme ole äkkiseltään löytänyt siitä mitään sellaista, että sen muuttamiseen olisi tulenpalavaa kiirettä, Pitkälä huomauttaa.

Vuoden 2006 linjauksen mukaan koulu voi järjestää uskonnollisia tilaisuuksia kuten päivänavauksia ja jumalanpalveluksia. Tilaisuuksiin ei ole kuitenkaan pakko osallistua. Kyse ei ole sitovista määräyksistä.

Apulaisoikeuskansleri otti pari viikkoa sitten kantaa koulujen uskonnollisiin tilaisuuksiin ja piti niitä ongelmallisina uskonnonvapauden ja yhdenvertaisuuden näkökulmasta.

Hän kehotti samalla Opetushallitusta tarkistamaan ohjeistustaan.