Koululaiset juhlivat kesälomiaan  –  Vantaalla rähinöitiin, Tampereella poliisi jakoi soppaa ja sakkoja

Koululaisten kesälomat alkoivat lauantaina laajalti aurinkoisessa säässä.

Kaupunkien rannoille, uimapaikoille ja puistoihin kerääntyi jo alkuillasta poliisin mukaan runsaasti kesälomaansa aloittavia juhlijoita. Pääosin juhlinta sujui illalla rauhallisissa merkeissä, mutta poliisi kuitenkin takavarikoi alkoholijuomia alaikäisiltä eri puolilla maata, ja myös päihtyneitä alaikäisiä näkyi poliisin mukaan jonkin verran. Poliisi valvoi nuorten juhlintaa muun muassa sosiaali- ja nuorisotyöntekijöiden kanssa.

Vantaalla tunnelma kiristyi illan edetessä

Sisä-Suomen poliisi tarjoili alkuillasta nuorille liha- ja kasviskeittoa Tampereen Pyynikillä Rosendahlin rannalla, minne nuorisoa oli kokoontunut juhlimaan. Keittoa oli poliisin mukaan tarjolla "runsas, mutta rajallinen määrä". Tampereen poliisi kirjoitti alaikäisille useita sakkoja alkoholin hallussapidosta, ja muutamia päihtyneitä nuoria myös kuljetettiin selviämisasemalle. Jyväskylässä poliisi ei sen sijaan ollut kirjoittanut sakkoja vielä iltakymmeneen mennessä.

Helsingissä lauantai-iltana nuorisolle järjestettiin muun muassa yökorista kaupungin keskustassa Kampissa.

Itä-Uudenmaan poliisin mukaan Vantaan Kuusijärvellä juhlinta muuttui illan mittaan aiempaa aggressiivisemmaksi, kun paikalle ilmaantui riitaa haastavia nuorisoporukoita. Kuusijärvellä tapahtuneesta pahoinpitelystä kirjattiin rikosilmoitus ryöstöstä ja kolme alaikäistä epäiltyä otettiin kiinni. Kaksi nuorta kuljetettiin sairaalaan saamaan hoitoa vammoihinsa.

Myös toisella puolella Vantaata, Louhelassa Jokiuoman puistossa, tilanne kiristyi, ja nuorisotyöntekijät kuvailivat tilannetta puistossa "räjähdysalttiiksi".

Sää suosi juhlijoita

Pohjanmaan poliisin mukaan alkuillasta oli lähes joka tunti enemmän hälytystehtäviä kuin aiempien vuosien päättäjäislauantaina. Vilkkain alkuillan tunti oli seitsemän jälkeen, kun tehtäviä tuli 36 kappaletta.

Oulun poliisin johtokeskuksesta kerrottiin, että laitoksen alueella juhlinta sujui alkuillasta rauhallisesti, vaikka nuorisoa oli kokoontunut eri puolille juhlimaan koulujen päättymistä. Alkoholia ei alaikäisten käsissä ollut poliisin mukaan liikkeellä tavallista viikonloppua enempää. Myös Turun seudulla juhlinta sujui alkuillasta tavallisen kesäviikonlopun tavoin, poliisi kertoo.

Sää suosi juhlijoita, sillä lämpötila on ollut yli 20 asteen kaikkialla Lappia etelämpänä, ja erityisesti sisämaassa oli hellelukemia. Sadekuuroja oli vain idässä.

Lukuvuosi päättyi samaan aikaan peruskouluissa, lukioissa ja osassa ammatillisia oppilaitoksia. Peruskoulun päättötodistuksen sai tänä keväänä noin 58  600 nuorta. Ylioppilaita valmistui liki 26  800. Ammatillisen tutkinnon puolestaan sai valmiiksi noin 76  200 opiskelijaa.