Koulun wc:stä löytyi salakamera

Jyväskyläläisen Kilpisen koulun wc:stä löytyi salakamera viime perjantaina. Koulun inva-wc:hen piilotetun kameran löysi kaksi koulun oppilasta.

– Kamera oli ilmeisesti ollut piilossa vesiputkien takana, kertoo koulun rehtori Sami Kalaja.

Koululaiset olivat tuoneet kameran Kalajalle, joka toimitti sen eteenpäin koulussa sattumoisin olleelle poliisille.

"Poliisi on ottanut asian tutkintaansa ja jututtanut kameran löytäneet oppilaat sekä erään työntekijämme, joka oli nähnyt kyseisen kaltaisen laitteen erään oppilaan kädessä", Kalaja kirjoittaa Wilma-järjestelmän kautta vanhemmille lähettämässään viestissä.

Tekijä tiedossa

Rehtori Kalajan tiedossa ei ole, että noin peukalon kokoisen kameran kuvamateriaalia olisi levinnyt mihinkään. Jyväskylän kaupunki tiedotti myöhemmin iltapäivällä, että poliisi on tutkinut kameran ja sen muistikortin. Kaupungin mukaan kuvamateriaalissa ei näy muita henkilöitä kuin kameran asentanut oppilas itse.

Poliisi jatkaa asian käsittelyä teon jo tunnustaneen oppilaan kanssa.

Koulu on tiedottanut tapauksesta Wilma-viestien lisäksi henkilökunnalle ja koko koululle keskusradion kautta.

– Olen myös käskenyt siivoojia tarkistamaan wc-tilat erityisen huolellisesti, Kalaja kertoo.

Kameran löytyminen on aiheuttanut kohua koulussa.

– Voit kuvitella, että kun kyseessä on 500 murrosikäistä, niin kyllähän kuohunta on ollut aikamoinen. Puhelin on soinut tiuhaan, ja myös vanhemmat ovat olleet kiinnostuneita ja huolissaan, Kalaja toteaa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .