Kovatuloisimman titteli on kahden kauppaa eduskunnassa: nyt oli Lehden vuoro rökittää Berner – Halla-aho nappasi Rinteen paikan opposition tulokuninkaana

Kovatuloisimmasta kansanedustajasta ei ole epäselvyyttä, sillä kokoomuksen Eero Lehti nousi eduskunnan tulolistan ykköseksi selvin luvuin. Liike-elämässä uraa tehneellä Lehdellä oli viime vuonna verotettavaa tuloa yhteensä vajaat 1,9 miljoonaa euroa. Tästä oli verotettavaa pääomatuloa lähes 1,6 miljoonaa euroa ja ansiotuloa reilut 300 000 euroa.

Hopeasijalle pudonneen liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) verotettavat tulot olivat viime vuonna yhteensä noin 635 000 euroa. Yrittäjätaustaisen Bernerin tienesteistä valtaosa eli reilut 430 000 euroa oli pääomatuloja.

Vielä toissa vuonna Bernerin verotettavat tienestit olivat yhteensä yli 1,5 miljoonaa, joista 1,3 miljoonaa oli pääomatuloja. Tuolloin Lehti puolestaan tienasi yhteensä reilut 1,1 miljoonaa euroa verotettavaa tuloa, joista vajaat 840 000 oli pääomatuloja.

Hallituksen kovatuloisimmaksi nousi Bernerin jälkeen viime vuonna Timo Soini (sin.), jonka ansiotulot olivat noin 164 000 euroa. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) jäi hallituksen terävimmästä tulokärjestä vajaan 160 000 euron verotettavilla tuloilla. Soinilla ja Sipilällä ei ollut verotettavia pääomatuloja.

 

Halla-aho kampitti tuloissa Rinteen

Oppositiojohtajista eniten tienasi viime vuonna perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho. Halla-ahon verotettavat tulot olivat noin 102 000 euroa.

Halla-aho pudotti edelliskertaisen oppositiojohtajien tuloykkösen, SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen niukasti hopeasijalle. Rinteen verotettavat vuosiansiot olivat noin 99 000 euroa. Halla-aholla tai Rinteellä ei ollut verotettavia pääomatuloja.

Presidentti Sauli Niinistön verotettavat tulot olivat viime vuonna yhteensä reilut 16 800 euroa, josta ansiotuloa reilut 1 300 euroa ja pääomatuloa 15 500 euroa.

Kaikki Niinistön tulot eivät näy verotiedoissa, koska presidentin palkkio ja asuntoetu ovat verovapaita. Muista tuloista presidenttiä verotetaan normaalisti.

Tasavallan presidentin palkkio on nykyään 126 000 euroa vuodessa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .