Kriisineuvottelut sote-ratkaisusta jatkuvat

Hallituspuolueet jatkavat edelleen kriisineuvotteluita sote-ratkaisusta. Valtioneuvoston linnan edustalle on kokoontunut mediaa seuraamaan neuvotteluja.

Valtioneuvoston linnassa paikalla on nähty muun muassa Alexander Stubbin (kok.) poliittinen valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) totesi aiemmin päivällä, että edellytykset ratkaista hallituskriisi näyttävät aika huonoilta.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhanen kertoi aiemmin, että valmista ratkaisua ei ole löytynyt, mutta elementtejä sovulle on olemassa.

- Verrattuna viime yöhön, toisaalta selvästi edistymistä, mutta kuten pääministerin kommenteistakin on tullut julki, niin kyllä tässä vaikeuksiakin on, Vanhanen sanoi medialle poistuessaan ryhmäkokouksesta.

Vanhasen mukaan keskusta ei ole antanut mitään kellonaikoja sille, milloin ratkaisun pitäisi olla valmis. Hän osallistuu itse neuvotteluihin "takahuoneessa".

- Pääministeri tiedottaa sitten, kun sen aika mahdollisesti on.

Vanhanen sanoi, että eduskuntaryhmä antoi puheenjohtaja Juha Sipilälle täydet valtuudet käydä neuvotteluja.

Keskustan ryhmä kokoontuu Vanhasen mukaan seuraavan kerran ensi tiistaina. Se ei kuitenkaan Vanhasen mukaan tarkoita välttämättä sitä, etteikö pääministeri Juha Sipilä voisi sitä ennen kävellä presidentin puheille hajottaakseen hallituksen.

- Pidämme seuraavan infotilaisuuden silloin, mutta kaikilla on viestimet käytössä ja yhteydet toimivat sitä ennenkin.

Kysymykseen, onko hallitus koossa vielä tiistaina, Vanhanen vastasi, että se nähdään sitten tiistaina. Hän muistutti, että hallituspuolueita on kolme ja kaikilla on omat tavoitteensa ja agendansa.

- Me kaikki osaamme olla hankalia omien tavoitteidemme puolesta.

Vanhasen mukaan Susanna Kosken (kok.) vuoto viidestätoista sote-alueesta oli liian ennakkoon ilmoitettu.

- Semmoisessa vaiheessa, jolloin ehdotusta ei vielä ollut, eikä sitä oltu vielä sovittu.

Myös kokoomus antanut neuvotteluvaltuudet

Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz kertoo, että myös kokoomus on antanut täyden tukensa neuvottelijoille ja puheenjohtaja Alexander Stubbille.

- Ja totta kai myös valtuudet tehdä ratkaisu, joka tyydyttää myös kokoomusta. Varmasti olemme kaikki sitä mieltä, että mitä nopeammin ratkaisu löytyy sitä parempi. Zyskowicz ei usko, että kokoomuksen eduskuntaryhmä on koolla enää tänään.

Kokoomus on kuitenkin edelleen varautunut kokoustamaan vielä tänä iltana, jos ratkaisu syntyy. Muussa tapauksessa sen eduskuntaryhmä käsittelee asiaa huomenaamulla, jolloin on myös eduskuntaryhmän ja puoluevaltuuston yhteiskokous.

- Näyttää siltä, että aikataulu on kallistumassa siihen suuntaan, että huomenaamulla kun kokoonnumme, niin on jonkinlainen neuvotteluratkaisu toivottavasti esiteltävissä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Nordean Kangasharju: Jos ei sopua, markkinat reagoivat

Hallituskriisiä ratkotaan yhä valtioneuvoston linnassa – toimittajille tuotiin kahvia

Tutkija: Myös uusi hallitus voisi horjua helposti

Zyskowicz: Neuvottelut jatkuvat, kokoomuksen neuvottelijoilla ryhmän tuki

Professori: Sote-asiat olisi pitänyt ratkaista jo hallitusneuvotteluissa

Professori: Sipilän ehdottomuus johtuu kokemattomuudesta

Uutisanalyysi: Hallituskriisissä ei ole sittenkään kyse yhdestä numerosta vaan yhdestä sanasta

Sipilä hallituskriisistä: Näyttää huonolta – kyse on luottamuksesta

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtaja: "12 sote-aluetta paras ratkaisu"