Kriisityötä tehdään paikoin vanhentunein menetelmin, sanoo psykologi: "KSSHP kuuluu edelläkävijöihin"

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri kuuluu kriisihoidon edelläkävijöihin Suomessa, sanoo traumapsykoterapiaa valtakunnallisesti kehittänyt psykologi Soili Poijula. "Se on jäänyt liian vähälle huomiolle."

Kriisityön pahin pullonkaula on tällä hetkellä vanhentuneissa käytännöissä ja kirjavassa toteutuksessa eri paikkakunnilla, sanoo kriisihoitoa ja traumapsykoterapiaa valtakunnallisesti kehittänyt psykologi Soili Poijula.

Hänen mukaansa ongelmana on, että monilla paikkakunnilla on jumiuduttu debriefing- eli jälkipuintikeskeiseen kriisityöhön, vaikka nykytutkimuksen valossa tuen pitäisi perustua moniin eri menetelmiin ja yksilölliseen arviointiin.

– Kriisiapua järjestetään hyvin hajanaisesti, Poijula sanoo.

Paljon julkisuudessa olleen SPR:n psykologien valmiusryhmän lisäksi kriisiapua tarjoavat Suomessa muun muassa paikalliset kriisiryhmät ja sairaanhoitopiirit. Keski-Suomen sairaanhoitopiiriä Poijula pitää yhtenä kriisiavun kehittämisen edelläkävijöistä Suomessa. Se näkyi myös Konginkankaan bussiturman jälkeen.

– Keski-Suomen keskussairaalassa oli sillä hetkellä Suomen paras osaaminen psykososiaalisen tuen antamiseen. Siellä huolehdittiin uhrien lisäksi omaisista ja suojattiin heitä myös esimerkiksi medialta. Jyväskylässä on edelleen poikkeuksellisen hyvä valmius näissä tilanteissa, Poijula arvioi.

Pioneeriasema on näkynyt muun muassa siinä, että Keski-Suomen sairaanhoitopiirin osaamista on hyödynnetty valtakunnallisesti sairaaloiden kriisivalmiuden kehittämisessä.

– Alan kansainvälisissä konferensseissa ei ole hirveästi suomalaisia näkynyt, mutta Jyväskylässä kriisityötä kehittänyt kolmikko, ylilääkäri Timo Männikkö, ylihoitaja Ilkka Pernu ja psykologi Hannu Majava, ovat niitä harvoja suomalaisia, jotka olivat siellä kouluttautumassa jo vuosikymmeniä sitten, Poijula sanoo.

– Keski-Suomen sairaanhoitopiiri on ollut poikkeuksellisen aktiivinen kriisityön kehittämisessä. Se on jäänyt liian vähälle huomiolle.

Psykologisen debriefingin eli jälkipuinnin ongelmana on se, ettei traumaattisen kokemuksen kaivelu sovi kaikille, vaan menetelmä voi pahimmillaan voimistaa siihen osallistuneiden traumaoireita. Tutkimuksissa on saatu näyttöä jopa siitä, että debriefing voi kasvattaa traumaperäisen stressihäiriön riskiä.

Kriisityö kuitenkin alkoi Suomessa 1980-luvulla nimenomaan psykologisesta debriefingistä.

– Hyvä puoli oli se, että kriisityössä autettiin vaikenemiseen oppineita suomalaisia puhumaan kokemuksistaan, mutta huono puoli on ollut se, että menetelmään on juututtu. Kyllähän lääketieteessäkin kehitetään jatkuvasti uusia hoitomenetelmiä, Poijula sanoo.

Esimerkiksi moni työterveyshuolto tarjoaa Poijulan mukaan edelleen psykologista debriefingiä, vaikka nykyisten käypä hoito -suositusten mukaan ensimmäisten viikkojen aikana trauman jälkeen rutiininomaisia hoitotoimenpiteitä tulee välttää. Suomeksi sanottuna se tarkoittaa sitä, että samanlainen, automaattisesti tarjottava ja yhtä menetelmää käyttävä kriisityö ei sovi kaikille.

– Tukea on tarjottava tarpeen mukaisesti, että traumasta pääsee eteenpäin, Poijula sanoo.

Kriisityöntekijöiden olisi oleellista tunnistaa, ketkä selviytyvät läheistensä turvin, ketkä tarvitsevat kriisiapua ja ketkä psykiatrisia palveluita.

– Noin kuukauden–kahden kuluttua pitäisi jo tietää, ketkä kärsivät traumaperäisestä stressihäiriöstä ja aloittaa heille traumakeskeinen kognitiivinen psykoterapia.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .