Kuhmoisissa vanha huoltoasema Harjunhovi tuhoutui palossa, kahvio säästyi – katso kuvat ja video

Kuhmoisissa tuhoutui varhain lauantaiaamuna pahoin vanha motelli- ja huoltoasemarakennus Harjunhovi, kertoo pelastuslaitos. Nykyisin rakennuksessa on ollut pientä kahvilatoimintaa.

Motelli- ja ravintolaosa säästyi palossa, mutta huoltamon ja asuinosan sisältävä osa rakennuksesta paloi, kertoo päivystävä päällikkö Pauli Nurminen.

Noin 1 300 neliömetrin rakennuksesta tuhoutui kaksi kolmasosaa.

Hälytys palosta tuli hieman ennen aamuviittä. Kuva: Keski-Suomen pelastuslaitos
 

Huoltamon omistaja on vaihtunut vuodenvaihteessa. Kukaan ei loukkaantunut tulipalossa. Rakennuksessa sijaitsee yksi asunto, mutta sen asukas ei ollut kotona palon syttyessä.

– Meidän onneksi polttosäiliöt oli tyhjennetty, eikä ollut polttoainetta mittavasti huoltamorakennuksessa, Nurminen sanoo.

Lue myös: Kuhmoisissa palossa tuhoutuneen Harjunhovin tuore omistaja: "Kaikki meni – vain päälläni olleet vaatteet, auto ja puhelin jäljellä"
 

Kiinteistöstä tuprusi runsaasti savua vanhalle Nelostielle ennen aamuyhdeksää. Kuva: Pauliina Salminen

Lue myös: Tulipalo iski yritystoimintaan Kuhmoisissa jo kolmannen kerran muutaman vuoden sisään – "Näyttää huono tuuri jatkuvan"

Ravintola säästyi, mutta keittiö vaurioitui.

– Keittiö on ilmeisesti vaurioitunut niin pahasti, että kahviotoiminta ei pääse lähipäivinä käynnistymään, Nurminen arvelee.

Syttymissyystä ei ole vielä tietoa. Kuva: Pauliina Salminen
 

Palon syttymissyystä ei ole vielä tietoa. Palo oli kuitenkin alkuvaiheessa suurimmillaan korjaamohallin kohdalla.

Pelastuslaitos sai ilmoituksen palosta Pihlajakoskentiellä hieman ennen aamuviittä. Ilmoituksen palosta teki sivullinen.

Sammutustöiden arvioidaan kestävän pitkään.
 

Isompien liekkien sammuttamiseen meni noin pari tuntia, ja vielä aamuseitsemältä pelastustöissä oli vajaa 40 ihmistä. Paikallisten yksiköiden lisäksi yksiköitä oli Jyväskylästä, Jämsästä, Jämsänkoskelta sekä Pirkanmaan puolelta.

Paikalla on runsaasti pelastuslaitoksen yksiköitä Keski-Suomesta ja Pirkanmaalta. Kuva: Pauliina Salminen
 

Sammutus- ja raivaustyöt haittasivat liikennettä: toinen vanhan nelostien kaista oli aamuyhdeksän aikaan suljettu ja poliisi ohjasi liikennettä.

Katso yläpuolelta Keskisuomalaisen toimittajan Pauliina Salmisen videoraportti paikan päältä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kuhmoisissa palossa tuhoutuneen Harjunhovin tuore omistaja: "Kaikki meni – vain päälläni olleet vaatteet, auto ja puhelin jäljellä"

Tulipalo iski yritystoimintaan Kuhmoisissa jo kolmannen kerran muutaman vuoden sisään – "Näyttää huono tuuri jatkuvan"

Keskisuomalaisen toimittaja Kuhmoisten Harjunhovin palopaikalla: "Näky on lohduton"

Uusimmat

Kotimaa

Parikymppinen mies ampui itsensä Lappeenrannan Kansalaistorilla

Hankasalmen uudella kuunteluasemalla yritetään selvittää revontuliin liittyvää sitkeää mysteeriä – "Sieltä voi paljastua yhtä sun toista, vaikka jotain yllätyksiä"

MTV:n kysely SDP:n puoluevaltuutetuille: pääministeriehdokkaat Marin ja Lindtman lähes tasoissa

Jyväskylän Kompassilla tapeltiin joukolla "kaiken kaikkiaan sekavasti" itsenäisyyspäivän jälkeisenä yönä – ensin soitettiin suuta ja sitten alkoi paini

Jyväskylässä ikäihmisten ilmainen seniorikortti kaupungin liikuntapaikkoihin ja uimahalleihin ei näytä toteutuvan

Hyviä uutisia kulttuuriväelle: Jyväskylän kaupunginteatteri saa uudet lavanostimet ensi vuonna – hinta nousee miljoonaluokkaan

MTV Uutiset kertoo, ettei Rinne jatkaisi ministerinä – IS:n mukaan Rinteestä puuhataan varapuhemiestä

Keuruulla kaksi onnettomuutta kymmenen minuutin sisällä, palomestari kuvailee ajokeliä järkyttäväksi: "Jos ei ole pakko, ei kannata lähteä liikenteeseen"

IS: Rinnettä puuhataan nyt varapuhemieheksi – Haatainen ministeriksi

Pihtiputaalaista tekniikkaa maailmalle – Mumo-etäyhteydellä neuvotaan ja autetaan kotidialyysipotilaita

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.