Kultainennoutaja jäi aamutuimaan päästään jumiin: "ei ollut moksiskaan ja jatkoi temmeltämistä"

Lemmikkikoira joutui varhain keskiviikkoaamuna tukalaan tilanteeseen Konnevedellä. Hätäkeskus sai tiedon eläimenpelastustehtävästä kello 5.40. Kultaisennoutajan omistaja ilmoitti, että lemmikki oli jäänyt päästään jumiin verkkoaidan väliin.

Päivystävän palomestarin Joonatan Partasen mukaan koira ehti olla noin vajaan tunnin päästään aidassa kiinni.

– Pelastuslaitoksen yksikkö kävi irrottamassa koiran sivuleikkureita käyttämällä, Partanen kertoo.

Koira oli irti päästessään hyvävoimainen.

– Koira ei ollut moksiskaan ja jatkoi temmeltämistä, Partanen sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.