Kulttuuri- ja urheiluasiat asuntoministeri Pia Viitaselle

Asuntoministeri Pia Viitanen (sd.) saa hoitoonsa lähes koko kulttuuri- ja urheiluministerin salkun.

Hän ottaa entisten tehtäviensä lisäksi hoitoonsa kulttuuri-, urheilu- ja nuorisoasiat. Hänelle kuuluvat myös omistajaohjausasiat Veikkauksen osalta sekä opintotukiasiat.

SDP:n puoluehallitus päätti tehtävänjaosta tänään kuultuaan eduskuntaryhmää.

Opetusministeri Krista Kiuru ottaa Viitasen salkusta viestintäasiat. Peruspalveluministeri Susanna Huoviselle lisätään tasa-arvoasiat, jotka ovat jo valmiiksi sosiaali- ja terveysministeriössä.

Puheenjohtaja Jutta Urpilainen perusteli valintaa sillä, että Viitanen on toiminut eduskunnassa sivistys- ja tiedejaoston puheenjohtajana sekä Työväen sivistysliiton puheenjohtajana.

- Hänellä on pitkä kokemus kulttuuri-, urheilu- ja nuorisoasioista. Tätä kokemusta hän pystyy nyt ministerintehtävässä hyödyntämään, Urpilainen sanoi.

Kiurulla on kokemusta viestintäasioista, koska toimi aiemmin viestintäministerinä.

- Hän on viemässä eteenpäin merkittävällä tavalla peruskoulu-uudistusta ja ylipäänsä uusien oppimisympäristöjen kehittämistä.

Urpilaisen mielestä on luontevaa, että tähän uudistustyöhön kytkeytyy uuden teknologian hyödyntäminen.

Viiden hallituspuolueen puheenjohtajat päättivät aiemmin tällä viikolla, että SDP saa hoitaakseen kulttuuri- ja urheiluministerin salkun, kun taas kokoomus saa liikenneministerin tehtävät. Liikenneministerin tehtävät ottaa kunta- ja hallintoministeri Henna Virkkunen.