Kulttuurilaitoksilta ei leikata

Kulttuurilaitoksilta kuten Suomen kansallisoopperalta ei hallitusohjelmassa leikata. Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän mukaan kulttuuri on yksi tulevan hallituksen kärkihankkeista. Siksi kulttuurista ei leikata, vaan siihen panostetaan, Sipilä sanoi keskustan puoluevaltuuston ja eduskuntaryhmän yhteiskokouksen jälkeen.

Kokouksessa päätettiin, että keskusta lähtee mukaan hallitukseen.