Kun kaveria ei jätetä

Viime viikon torstai oli koitua epäonnenpäiväksi kahdelle naapureina asustavalle kaverukselle, katalonianpaimenkoira Akselille ja kaukasianpaimenkoira Olgalle. Lojaalius ystävää kohtaan pelasti toisen koiran hengen.

Konneveden Hytölässä, Saarelantiellä sijaitsevaan taloon oli saapumassa vieraita. Esko Pirkkalaisen miniä Hanne oli tulossa poikansa Veetin kanssa kylään, kun 5-vuotias Olga-koira säntäsi kodin pihapiiriin. Koira haukkui, juoksi rantaan päin ja palasi taas takaisin. Jokin oli vialla.

- Hanne tuli sisälle sanomaan, että Olgalla on nyt joku hätänä, Esko Pirkkalainen kertoo.

Esko ja Hanne lähtivät Olgan mukaan, joka vei heidät lähelle Pukara-järven rantaan. Naapurin Akseli-koira oli vajonnut jäihin. Näystä päätellen Akseli oli yrittänyt päästä sohjosta pois jo pitkään ja alkoi olla hyvin väsynyt.

- Akseli oli jo lopettanut yrittämisen, ja enää etutassut ja kuono lepäsivät jään päällä, Esko kertoo näystä.

Esko käänsi maalle vedetyn veneen, työnsi sen vesille ja pääsi näin Akselin viereen. Akselilla sattui olemaan valjaat päällään, joten niistä nostamalla väsynyt koira saatiin veneeseen.

- Akseli odotti rauhallisesti, että pääsi rantaan ja ravisteli itseään. Kiinni se ei kuitenkaan antanut ottaa, Esko sanoo.

Esko olisi vienyt pakettiautolla Akselin kotiinsa parin sadan metrin päähän, mutta koira ei suostunut kyytiin. Esko ajoi sitten pakettiautolla ja Akseli juoksi vieressä.

Omistaja Liisa Outinen kertoo Akselin olleen ilmeisesti todella peloissaan. Outinen kutsuukin koiraansa "vauvakoiraksi", sillä 30-kiloinen Akseli kömpii syliin aina kuin vain pääsee.

- Kotiin päästyään se lyöttääntyi aivan viereen litimärän turkkinsa kanssa. Kuivasin sitä ja huomasin sen olevan todella väsynyt. Ei voi olla kuin iloinen, että saatiin Akseli ehjänä kotiin, Outinen hymyilee.

Loppu hyvin, kaikki hyvin.

- Täytyy ehkä viedä naapurin Olgalle vähän jauhelihaa palkinnoksi, Outinen naurahtaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Umpilisäketulehdus on yleisin nuorilla ja nuorilla aikuisilla – hoitoon ei aina osata hakeutua ajoissa

Paperiliitto ja Metsäteollisuus eivät saaneet aikaan sopua – lakon määrä alkaa tänään

Paperiliitto uhkasi laajentaa lakkoa kolmannelle viikolle, jos sopua ei synny – jämsäläisten pääluottamusmiesten mielestä kikytys saa jo riittää

Raskaan liikenteen valvontaiskussa paljastui sitomaton paperirullakuorma – poliisi määräsi rekkakuskin heti ajokieltoon

IS: Jyväskyläläismissi Shirly Karvisen sukulaisista puolet on eristyksissä koronaviruksen riivaamassa Wuhanissa – "Totta kai pelottaa"

Hyviä uutisia hiihtäjille, huonoja autoilijoille: Keski-Suomeen tupruttaa alkavalla viikolla runsaasti lunta

Paperialan viime hetken neuvottelut jatkuvat, kikytykselle toivotaan loppua Jämsässä: "Porukka on vahvasti lähdössä lakkoon tarvittaessa"

Teollisuusliitto laajentaa sahojen ja vaneritehtaiden lakkoa kolmiviikkoiseksi –  myös Paperiliitto ilmoitti lakon laajentamisesta, vaikka neuvottelut jatkuvat

Ex-suurlähettiläs René Nyberg Jyväskylässä: "Tammisunnuntailla on vahva historiallinen kaiku" – Lue juhlaesitelmä kokonaisuudessaan

Pohjois-Savossa palanut viikonloppuna kaksi mökkiä, epäillään tahallaan sytytetyiksi

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.