Kun penni ei veny edes jäätelötötteröön – köyhyydessä eläminen on jatkuvaa vaikeiden valintojen tekemistä

Vähävaraisuus tuntuu kauhealta ja surulliselta. Haluaisin tarjota lapsille enemmän, mutta toisaalta he ovat tottuneet vähään. Kun muut menee kesälomareissulle tai Hoploppiin, me mennään uimarannalle. Kun muut menee jäätelökiskalle, me mennään kaupan pakastealtaalle. Joudun laskemaan jokaisen pennin.

Näin luonnehtii kesäänsä vähävaraisen perheen äiti Emppu, 39.

Empun esimerkit kuvastavat suomalaisen köyhän arkea. Suomalaista köyhyyttä ei ymmärretä laajalti, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuspäällikkö Anna-Maria Isola . Hän on erikoistunut köyhyyden ja eriarvoisuuden kysymyksiin.

– Ajatellaan, että kuka tahansa voisi pyrkiä elämään, jossa mennään lähiulkoilupaikkaan ja ostetaan jäätelöt kaupasta. Ongelma on kuitenkin se, että pienituloisella valinnat toistuvat päivästä toiseen.

Käynti kioskilla olisi irrottautumista normiarjesta. Kaikilla on tarve lomaan, Isola muistuttaa.

Tällä hetkellä kuopiolaisen Empun 8-vuotias viikari haaveilee tasapainoskootterista. Poika on tehnyt koko kesän pieniä kesätöitä ja haalinut rahoja kasaan.

Äiti on luvannut lainata summasta uupuvat parikymppiä, mutta myös neuvotellut perivänsä summan takaisin pojan viiden euron suuruisesta viikkorahasta.

Säästäminen varmasti opettaa lapselle rahankäyttöä, mutta:

– Eihän sen niin tietenkään pitäisi olla. Vanhemmat haluavat antaa lapselle iloa ilman, että sitä vastaan pitää tosi paljon ahertaa, Isola muistuttaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Suomessa oli vuonna 2014 jopa 63 400 köyhää lapsiperhettä. Perheissä eli 126 000 lasta. Pienituloisuuden raja yhden hengen taloudessa oli vuonna 2016 noin 1 200 euroa, kertoo Tilastokeskus.

Syyt vähävaraisuuden taustalla ovat usein raadollisia, ja niin on myös Empun tarina. Emppu alkoi odottaa ensimmäistä lastaan 14-vuotiaana, jolloin myös koulut jäivät kesken. Kun Empun esikoinen oli kuusivuotias, lapsella todettiin leukemia. Kolmessa vuodessa sairaus vei esikoisen jättäen äidin ja pikkuveljen suremaan.

Myöhemmissä elämänvaiheissaan Emppu on saanut vielä kolme poikaa, jotka tällä hetkellä ovat 3-, 8- ja 13-vuotiaita ja tarvitsevat elämässään erityistä tukea.

Emppu on toiminut paitsi oman esikoisensa, myös äitinsä omaishoitajana. Vähävaraisuus on johtunut niin tuskallisesta elämäntilanteesta, sosiaaliturvajärjestelmän kankeudesta, ruokittavien suiden määrästä kuin opiskelijastatuksesta.

Lapsen kuoleman jälkeen Emppu suunnitteli lähtevänsä opiskelemaan heti, kun voimat palautuisivat ja elämäntilanne korjaantuisi. Nyt, 16 vuotta myöhemmin, opiskeluissa on meneillään loppusuora. Emppu valmistuu lähihoitajaksi ensi keväänä.

– Olen tälläkin hetkellä sillä rajalla, etten voi saada toimeentulotukea, sillä saan työmarkkinatukea. Mies käy osa-aikatöissä. Meillä ei riitä aina rahaa ruokaan. Tuntuu, että lastensuojelunkaan resurssit eivät riitä meidän kaltaisiin tapauksiin, kun minulla ei ole muuta ongelmaa lasten kanssa, Emppu sanoo ja pyörittelee käsissään pikkuautoa.

Järjestöt ja sosiaalisen me­dian auttavat ryhmät ovat tuoneet akuuttia helpotusta arkeen jo pidemmän aikaa.

Vähävaraisia auttavan Facebook-ryhmän kautta Emppu on vastikään saanut lapsilleen reput ja perusruokatarvikkeita kuten kahvia, leipää ja riisiä.

– Viime jouluna eräs rouva tarjosi meille koko jouluksi ruoat. Kerran pyysin jotakuta lähettämään pojalleni postikortin syntymäpäivänä. Kortteja, kyniä ja pieniä lahjoja tulikin yhtäkkiä paljon. Meillä ei ole isoa lähipiiriä. On eri asia, että minä ostan pienen lahjan kuin että joku muu lähettää sen, Emppu kiittelee.

Kesällä esimerkiksi koulunkäynti ei tahdita vähävaraisen perheen arkea, mikä korostaa puutetta.

– Esimerkiksi Helsingissä on tarjottu kesällä lounas alle 16-vuotiaille nuorille, mutta näin ei ole kaikissa kaupungeissa. Esimerkiksi Kuopiossa leikkipuistoissa ei järjestetä mitään ohjattua toimintaa. Ei näillä lapsilla ole tässä kerrostalon pihassa mitään järkevää tekemistä. Sitten ne tuhoavat tuolla paikkoja ja hyppivät silloilta, kun eivät muuta keksi, Emppu harmittelee.

Noin 900 000 suomalaista oli köyhyys- tai syrjäytymisriskissä vuonna 2016, käy ilmi Tilastokeskuksen tulonjakotilastosta.

Suomen kaltaisessa kehittyneessä maassa vähävaraisuus näyttäytyy osin eri tavoin kuin jossain muualla maailmassa. Köyhyystutkija Isolan mukaan suomalainen köyhyys on yksin ja yksilöllisesti koettu asia.

– Muualla, missä on enemmän köyhyyttä, on myös enemmän vertaisia. Suomalainen köyhyys ei näy julkisuudessa yhteisenä asiana. Suomessa köyhyys erottaa ihmisen keskiluokasta, Isola luonnehtii.

Someryhmät auttavat

Hankalassa elämäntilanteessa olevia ihmisiä auttavat sosiaa­lisen median ryhmät ovat olleet viime aikoina julkisuudessa. Muun muassa Ari Koposen hyväntekeväisyyshahmo Brother Christmas koki vastikään kolauksen rahasotkujen takia.

Apuna vähävaraisille ja yksinäisille koko Suomi -Facebook-ryhmän ylläpitäjä Sinikka Udeh kertoo, että vain tavarat, ruoka ja vaatteet vaihtavat omistajaansa heidän ryhmässään.

– Emme kerää rahaa, eikä meidän ryhmässä myöskään saa pyytää rahaa. Jos lahjoittaja antaa rahaa, se on lahjoittajan ja avun hakijan välinen asia, Udeh alleviivaa.

Pelisäännöt ovat selkeät. Avuntarvitsijat eivät itse julkaise hakemusta ryhmässä, vaan lähettävät sen ylläpidolle. Ylläpito arvioi hakemuksen ja pyytää todisteeksi dokumentteja, esimerkiksi toimeentulotukipäätöksen.

– Olen ollut auttamassa erilaisissa ryhmissä ja huomannut, että hyväksikäyttöä on aika paljon, Udeh kertoo.

Apua tarvitseva perhe numeroidaan ja kuvaus tilanteesta ja tarpeesta julkaistaan anonyymisti ryhmässä. Auttajat ilmoittautuvat julkaisun alle, ja ylläpito yhdistää auttajan ja hakijan. Vastaavasti toimitaan myös pääkaupunkiseudulla toimivassa Apuna ry:n Facebook-ryhmässä.

– Jos perheellä ei tosiaan ole mitään ruokaa kotona, niin autamme heti. Tilasin juuri kauppakasseja Koreasta käsin, kertoo ylläpitäjä, yhdistyksen puheenjohtaja ja lentoemäntä Heidi Jaari.

Ylläpitäjät ovat yksimielisiä siitä, että ihmisten avuntarve kasvaa koko ajan ja on suurinta loma-aikaan. Köyhyystutkija Anna-Maria Isola pitää some-ryhmiä hyvinä, mutta näkee ilmiössä myös varjopuolia.

– Ongelma on se, ettei apu kohdennu tasa-arvoisesti. Se menee helpommin ”sympaattisille ja kunniallisille köyhille perheille”, Isola luonnehtii.

– Suomi jakautuu avun saannissa. Räikeä epäkohta on se, ettei pienemmillä paikkakunnilla ole minkäänlaista tukiverkostoa ihmiselle. Ei Pelastusarmeijaa, ei diakoniatyötä, Udeh harmittelee.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .