Kun saunasta tuli työhuone

Ihmisten kaivatessa kotiinsa lisää tilaa, mutta asunnonvaihto ei houkuttele, on pintaan pompahtanut uusi ilmiö. Lisätilaa nimittäin haalitaan nykyiseen asuntoon karsimalla esimerkiksi saunatiloja.Yhä harvemman kaupunkiasukkaan kerrotaan tarvitsevan saunaa, joten löylyhuoneista onkin viime aikoina syntynyt monessa kodissa työhuoneita tai vaatehuoneita.

Asumisoikeusasuntoyhtiö Asokodit kertookin tehneensä remonttituotteen, jonka avulla sauna voidaan muuttaa toisenlaiseen tarpeeseen.

- Huoneistosaunan tarpeen muutos on yksi hyvä esimerkki asukkaiden muuttuneista tarpeista. Saunakulttuurimme on ilmeisesti muutenkin murroksessa, koska talosaunatkaan eivät ole enää niin suosittuja kuin ennen, pohtii Asokotien kiinteistöpäällikkö Heikki Lehtelä.

Uusia remontteja onkin jo toteutettu Asokotien olemassa olevassa asuntokannassa. Asokodeilla on tällä hetkellä 13 914 asumisoikeusasuntoa peräti 31 paikkakunnalla.

- Tuote on otettu hyvin vastaan ja ensimmäiset remontit on jo toteutettu. Etsimme koko ajan tämän kaltaisia ratkaisuja, joilla voisimme tarjota asukkaille asunnon muuntomahdollisuutta elämäntilanteen mukaan, toteaa Lehtelä.