Kunnanhallitus linjasi: Ouninpohjantie pysyy Ouninpohjantienä, mutta numerot vaihtuvat

Kuhmoisten kunnanhallitus pui maanantaina Ouninpohjantien numerointia koskevaa oikaisuvaatimuksia. Se pysyi kuitenkin lautakunnan kannassa: Kuhmoisten kunta muuttaa Ouninpohjantien numerointia omalla alueellaan.

Osa tiestä on Jämsän, osa Kuhmoisten alueella. Tähän mennessä tiellä ei ole ollut yhtenäistä numerointia, vaan tiellä on ollut samoja numeroita. Tämä on aiheuttanut ongelmia erityisesti palo- ja pelastustoimelle.

Tekninen lautakunta päätti aiemmin numeroinnin muuttamisesta ja lupasi samalla kustantaa osoitenumeroinnin uusimisen kaikille. Yhteenä 59 ihmistä teki oikaisuvaatimuksen päätöksestä.

Kuhmoisten kunta on neuvotellut asiasta Jämsän kanssa, mutta kaupunki on kieltäytynyt muuttamaan tien numerointia omalla alueellaan. Kuhmoisissa järjestetyssä kuntalaistilaisuudessa esitettiin myös, että Kuhmoisten Ouninpohjantie nimettäisiin kokonaan uudelleen. Kunnanhallitus linjasi kuitenkin maanantaina, ettei nimenvaihtoon kannata ryhtyä.

Hallituksen käsittelyssä oli myös väite Kuhmoisten teknisen johtajan Mika Kyrön esteellisyydestä asian valmistelijana. Kyrö (kesk.) on Jämsän kaupunginhallituksen jäsen ja sen edustaja teknisessä lautakunnassa, mutta hänellä ei ole ollut osuutta asian käsittelyssä Jämsässä. Kunnanhallitus totesi esteellisyysepäilyn aiheettomaksi.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .