Kunta-alan kiista kilpailukykysopimuksesta yhä ratkaisematta

Kuntatyöntekijät ja hallitus ovat hakeneet ratkaisua kiky-kiistaan viime päivien aikana.

Kunta-alan kiista kilpailukykysopimuksesta on yhä ratkaisematta, kertovat Jukon ja OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen ja JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine. Hallitus on kertonut pitävänsä tiedotustilaisuuden ensi vuoden budjetista kello 20, mutta kunta-alan työntekijäliitoilla ei ole tietoa, minkälaista mallia hallitus on esittämässä kiistan ratkaisemiseksi.

Kuntatyöntekijät ja hallitus ovat hakeneet ratkaisua kiky-kiistaan viime päivien aikana. Luukkaisen mukaan työntekijäliitot esittivät oman ratkaisuehdotuksensa hallitukselle tänään päivällä, mutta hallitus ei ole vastannut siihen. Luukkainen ei halunnut avata, mitä liittojen ehdotus piti sisällään.

– Hallitus ilmeisesti jättää kilpailukykysopimuksen auki tai lähtee tekemään jotakin muuta. En halua lähteä spekuloimaan mitä. Kilpailukykysopimusta koskevaa osiota ei ole ratkaistu eikä kunta-sektorin sopimusta voi maanantaina allekirjoittaa, Luukkainen sanoi STT:lle kello 18 aikaan.

Niemi-Laine sanoo, että hallitukselta tuli eilen illalla ratkaisuehdotus, johon kunta-alan työntekijäliitot vastasivat tänä aamuna.

Ratkaisu maanantaiksi?

Kuntien eläkevakuutuksen Kevan toimitusjohtaja Timo Kietäväinen kertoi eilen STT:lle, että kilpailukykysopimus on laskemassa merkittävästi kuntien eläkemaksuja. Kevassa on ennakoitu, että kuntatyönantajan eläkemaksua alennetaan ensi vuonna 1,26 prosenttiyksikköä. Niemi-Laine sanoo, ettei hänelle eläkemaksujen alennusta ole esitelty osana ratkaisua.

– Se on uusi ja nopeatempoinen asia, ja pitäisi olla hyvin varovainen eläkevarojen käytössä, Niemi-Laine sanoo.

Niemi-Laine sanoo odottavansa hallituksen tiedotustilaisuuden jälkeen tietoa neuvotteluiden jatkosta. Kilpailukykysopimuksen suunniteltu allekirjoituspäivä on maanantaina.

– Hyvä kuulla, onko budjettiriihessä tehty yksipuolisia ratkaisuja. Katsotaan missä tilanteessa olemme maanantaina, Niemi-Laine sanoo.

Hallitus on luvannut 515 miljoonan veronkevennykset, jos kilpailukykysopimuksen yli 90 prosentin kattavuus toteutuu. Ilman kunta-alaa kattavuudelta putoaa pohja pois.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kevan Kietäväinen ei ota kantaa eläkemaksun käyttöön säästökiistan ratkaisuna

Hallitus esittelee ensi vuoden budjettia kello 20 – seuraa infoa tästä linkistä