Kuntaliitto: "Pian käydään käräjillä peruspalveluista"

Kuntaliiton apulaisjohtaja Reijo Vuorento uskoo, että parin vuoden sisällä jossain suomalaisessa kunnassa käydään oikeutta peruspalveluista.

–Etenkin jos edessä ovat vielä suuret valtionosuusleikkaukset. Lainsäädännöllä pitää ratkaista, onko kaikilla oikeus peruspalveluihin ja missä kulkee valtion ja kunnan raja.

Vuorento suosittelee talousvaikeuksissa oleville kunnille veronkorotuksia, toimintamenojen kasvun hidastamista ja kohtuullisia investointeja.

Kunnissa iänikuinen säästäminen kyllästyttää. Kajaanin henkilöstöpäällikkö Pekka Sivonen huomauttaa, että jotakin pitää jo jättää tekemättä tai tehdä toisin.

– Kovin kauan ei voida entistä pienemmällä ja iäkkäämmällä joukolla tuottaa entistä parempia palveluita.

Lukuisat kunnat, kuten Kajaani, Kuhmo ja Kauhajoki, suunnittelevat lomautuksia mutta turvautuvat niihin vasta viimeisenä keinona. Vain Kouvola on jo päättänyt lomauttaa lähes koko henkilökuntansa, myös opettajat.

Lue lisää sunnuntain 13.1. Keskisuomalaisesta tai osta päivän näköislehti tästä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.