Kuntien miljoonien korvausvaade metsäyhtiöiltä Helsingin käräjillä

Helsingin käräjäoikeus aloittaa tänään puukartellijutun yhden haaran käsittelyn. 32 kuntaa vaatii Stora Ensolta, Metsäliitolta ja UPM-Kymmeneltä yhteensä kuuden miljoonan euron korvauksia.

Metsäyhtiöt kiistävät kanteet ja aiheutuneen vahingon.

Markkinaoikeus totesi vuonna 2009, että Metsäliitto, Stora Enso ja UPM-Kymmene vaihtoivat liiketoimintaansa liittyviä tietoja ja jakoivat markkinoita lainvastaisesti. Puun ostokartelli oli voimassa vuosina 1997-2004.

Oikeuden tiedotteen mukaan asiasta odotetaan tuomiota kesällä 2017.

Helsingin käräjäoikeus hylkäsi viime kesänä Metsähallituksen vahingonkorvauskanteen, jossa Metsähallitus vaati korvauksia metsäyhtiöiden puukartellista. Metsähallitus vaati yhteensä yli 159 miljoonaa euroa Stora Ensolta, Metsäliitolta ja UPM-Kymmeneltä.

Käräjäoikeuden mukaan ei ole näyttöä siitä, että kartelli olisi aiheuttanut Metsähallitukselle vahinkoa raakapuun alihintana. Osan korvausvaatimuksista oikeus hylkäsi vanhentuneina.

Oikeus määräsi Metsähallituksen maksamaan yhtiöiden oikeudenkäyntikulut, jotka ovat yli kahdeksan miljoonaa euroa.

Uusimmat

Kotimaa

Keskusta haluaa kotiapua lapsiperheille sekä joustoa perusturvan tilkkutäkkiin

Keskusta purkaa suuttumustaan hallituskumppani kokoomukseen Soini-jupakassa

Valtralla pääsee lokakuussa pikatyöhaastatteluun – yhtiö hakee yhteistyöllä osaajia traktorituotantoon

Kirkkopuiston pysäköintilaitoksen rakennusluvat vetämään ensi viikolla – katso näyttävistä havainnekuvista, miten kiistelty parkkiluola muuttaa keskustaa

Keskusta purkaa suuttumustaan hallituskumppani kokoomukseen Soini-jupakassa – Sipilän mukaan keskustasta on luotu iljettäviä mielikuvia

Pääministeri Juha Sipilä Jyväskylässä: Keskusta maalattiin arvonurkkaan luottamusäänestyskeskustelun yhteydessä

Jäikö pakastin tyhjäksi kesän herkuista? – Paviljongilla järjestettäviltä Wemmin markkinoilta saa lähiruokaa ja käsitöitä

PAMin Ann Selin Ylellä: Kompromissi yrityksen koosta ei kelpaa irtisanomissuoja-asiassa

Merellä myrskyää, maalla kovimmat tuulet puhaltavat iltapäivällä

Jyväskylän Kauppakadulla väkivaltainen kahden miehen välienselvittely lauantaiyönä – nuorempi löi nyrkillä suoraan kasvoihin ja potkaisi maassa makaavaa päähän

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.