Kuntien valtionosuuksille uusjako

Kuntien valtionosuuksien määrään vaikuttavia perusteita uudistetaan lähivuosina merkittävästi.

Perusteita vähennetään nykyisestä 50:stä alle kymmeneen. Myös jakoperusteiden painotuksia muutetaan. Esimerkiksi maahanmuuttajaväestön merkitys kasvaa rahaa jaettaessa.

Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkusen (kok.) mukaan väestön ikärakenne ja sairastavuus säilyvät edelleen tärkeimpinä perusteina sille, paljonko rahaa kunta saa valtiolta.

Virkkusen mukaan nykyjärjestelmä on pirstaleinen ja epäoikeudenmukainen. Hän sanoo, että vuonna 2015 voimaan tulevat muutokset voivat vaikuttaa kuntien valtionosuuksien määriin dramaattisesti. Uudistukselle kaavaillaankin kolmen vuoden siirtymäaikaa.

Hallitus on myös päättänyt käynnistää uudelleen sähköisen äänestämisen valmistelun osana kuntalain kokonaisuudistusta.

Virkkunen ei vielä osaa arvioida, kuuluuko Jyväskylä uudistuksen voittajiin vai häviäjiin.

– Kuntakohtaiset laskelmat siitä, mitävaltionosuujärjestelmän uudistukset tarkoittavat, valmistuvat alkusyksystä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Subjektiivisen päivähoito-oikeuden palautus etenee – lakiluonnos lähti lausunnoille

Moni luulee olevansa porvari, mutta on professorin mukaan väärässä – kevään vaalit osoittivat vanhojen yleispuolueiden ongelmat

Katso kuvat: Jäähalliin tunkeuduttiin viikonlopun aikana Kajaanissa – kaapeista vietiin alkoholia, jäälle rikottiin pulloja ja jääkoneella ajettiin pitkin kaukaloa

Venäläislehti kysyi Haavistolta tämän homoseksuaalisuuden vaikutuksista Venäjä-diplomatiaan – "Se voi haitata toista osapuolta"

Irak kertoo lähettäneensä suomalaisia Isis-lapsia pois maasta – Suomen ulkoministeriöllä ei ole tietoa asiasta

Syyttäjä: Mielentilatutkimuksen mukaan Arabianrannan murhasta syytetty oli syyntakeeton

Pete Parkkosen kaulaan ripustettiin Pihtipudas-koru – laulaja aikoo pitää kotikuntansa nimikkokorua esillä keikoilla ja juhlissa

Komission johtoon tähyävä Ursula von der Leyen lupaa taistella ilmaston puolesta – "Eurooppa on kuin pitkä avioliitto, rakkaus ei ole samanlaista kuin aluksi, mutta syvenee"

Risentan kookosjauhoeriä vedetään markkinoilta mahdollisten metallilastujen vuoksi

Pölyttäjillä ei mene nyt kovin hyvin – "Populaatioiden taantumisesta on selkeitä merkkejä"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.