Kuokkalan kirkosta irronneet liuskekivet aiheuttivat läheltä piti -tilanteen – Nyt kirkon ympärillä lukee "pääsy kielletty"

Jyväskylän Kuokkalassa on viime viikkoina ihmetelty varoitusnauhoja, jotka ympäröivät Kuokkalan kirkkoa. Nauhoissa lukee "pääsy kielletty". Keskiviikkoaamuna kirkko oli ympäröity nauhoilla kolmelta seinustalta.

Mistä oikein on kyse?

Kuokkalan alueseurakunnan vahtimestari Seppo Lahtinen kertoo, että nauhat varoittavat ihmisiä menemästä liian lähelle kirkon seinää. Taustalla on noin kuukausi sitten sattunut läheltä piti -tilanne, jossa kaksi liuskekiveä irtosi katolta. Pudotessaan kivet miltei osuivat ohikulkeneeseen pariskuntaan.

– En tiedä tilanteesta tai pariskunnasta sen enempää, Lahtinen kommentoi.

Lahtisen mukaan kiviä on pudonnut kirkon ulkoverhouksesta aiemminkin.

– Niitä korjataan joka kesä.

Jyväskylän seurakunnan kiinteistövastaavat ovat Lahtisen mukaan käyneet tutkimassa kirkon rakenteita. Lahtinen ei osannut keskiviikkona kertoa, mitä verhoukselle on seuraavaksi määrä tehdä.

Keskisuomalainen ei keskiviikon aikana tavoittanut seurakunnan kiinteistöpäällikköä, isännöitsijää eikä teknistä isännöitsijää.

Kuokkalan kirkko on irronneista kivistä huolimatta pysynyt käytössä. Esimerkiksi tänään keskiviikkona kirkolla on järjestetty Perheiden kesäpesä -tapahtuma, joka on sisältänyt ohjattua toimintaa sekä sisällä että ulkona.

– Olemme rajanneet ne alueet, joissa ei saa olla, vahtimestari Lahtinen sanoo.

Espanjalaisella liuskekivellä verhoiltu Kuokkalan kirkko vihittiin käyttöön helmikuussa 2010.

Kirkon ovat suunnitelleet arkkitehdit Anssi Lassila, Teemu Hirvilammi ja Jani Jansson.

Katso videolta, kuinka tiekirkko-opas Pauliina Peijonen esittelee Kuokkalan kirkon arkkitehtuuria. Video on julkaistu Jyväskylän seurakunnan Henki & elämä -lehden Youtube-kanavalla.

Youtube-upotus: Tiekirkko kutsuu ihailemaan puuarkkitehtuuria

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .