Kuolonkolarin aiheuttaja on yhä useammin lääkepöllyssä

Joka neljäs kuolonkolarin aiheuttaja oli viime vuonna humalassa ja joka kymmenes oli käyttänyt ajokykyyn vaikuttavia lääkkeitä. Tutkijalautakuntien vuosiraportin mukaan lääkkeiden käyttö on lisääntymään päin. Rattijuopoista pääosa ylitti törkeän rajan.

Henkilö- ja pakettiautojen kuolonkolareissa viime vuonna mukana olleet autot olivat turvallisempia kuin aiemmin. Sekä autojen rakenne että turvatekninen varustelu ovat parantuneet. Tästä huolimatta autojen törmäysturvallisuudessa oli puutteita niiden iän takia.

Kuolonkolareissa mukana olleista henkilö- ja pakettiautoista yli 60 prosentissa oli lukkiutumattomat jarrut. Vuonna 2010 vastaava lukema oli noin 45 prosenttia. Vähintään yksi turvatyyny oli liki 70 prosentissa autoista.

Viime vuonna tutkittiin 236 kuolemaan johtanutta moottoriajoneuvo-onnettomuutta, joissa menehtyi 255 ihmistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Vaalivalitusten kirjoa: Tarkistuslaskennassa paikkansa menettänyt vaatii uutta ääntenlaskentaa – 300 kilometriä Ranskassa äänestämään matkustanut suomalainen koki pettymyksen

Yön uutiskooste: Huumetynnyrijutun tuomio, Trump kritisoi Japania, Venezuelan presidentin väitetty salamurhayritys

Jyväskylään valmistuu syksyllä yksi uusi frisbeegolfrata ja toinenkin on kartoitusvaiheessa – nykyinen kapasiteetti on äärirajoilla edelleen kasvavan suosion takia

Tältä näyttää Jyväskylän Tuomiojärvellä sijaitseva Lehtisaari kolme vuotta tulipalon jälkeen – Katso tuoreet kuvat "kaupunkilaisten kesämökistä"

Seitsemän prosenttia homoaviopareista vihitty kirkollisesti – Tutkijat pitävät osuutta isona: "Jokainen vihkiminen vastoin ohjeistusta"

Oliko Jari Aarnio huumeita Suomeen järjestellyt Pasilan mies? Hovioikeus antaa tuomionsa tänään aamupäivällä

Osa naisista jättää kohdunkaulan syöpäseulonnat väliin Keski-Suomessa – "Nuoremmilla ikäluokilla ei ehkä ole samalla tavalla huolta omasta terveydestä"

Puhemies Vanhanen: Munuaiskasvainten syy oli syöpä, hoidettu leikkaamalla

Ilmastoministeri Mikkonen pitkän aikavälin tavoitteesta: Tärkeintä saada yhteisymmärrys 2050 tavoitteesta, 2030 joutuu odottamaan

Uusi hätäkeskusjärjestelmä kutsuu helikopterin paikalle aiempaa herkemmin – potilaita lääkärikopteri kohtaa harvemmin

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.