Kuopion traagisen bussiturman yksityiskohdat pääosin selvillä – kuljettajan terveydentila ja huono hallintalaitteiden tuntemus johtivat ulosajoon sillalta

Kuopion bussiturman tapahtumien kulku on pääosin selvillä, tiedottaa Onnettomuustutkintakeskus (Otkes).

Onnettomuus tapahtui 24. elokuuta, kun moottoritien liittymästä poistunut linja-auto päätyi sillalta alas junaradalle. Turmassa kuoli neljä matkustajaa.

Otkesin mukaan linja-auto lähestyi moottoritien ramppia noin 90 km/h:n nopeudella rajoituksen ollessa 100 km/h. Rampilla auton nopeus hidastui vain vähän. Kun näkymä risteykseen avautui kuljettajalle, hän huomasi nopeutensa olevan aivan liian suuri ja vasemmalle kääntyvien kaistalla olevan autoja. Kun kuljettaja havahtui tilanteeseen, hän yritti jarruttaa siinä onnistumatta. Törmäyksiä välttääkseen kuljettaja käänsi risteyksessä voimakkaasti oikealle.

Auton nopeus risteysalueella oli niin suuri, että kääntyminen ei onnistunut. Auto kaartoi yli keskisaarekkeen ja törmäsi henkilöautoihin. Tämän jälkeen auto suistui vinosti sillan kaiteen läpi, ja päätyi ilmalennon jälkeen junaradan kallioleikkauksen päälle. Pysähtymisen yhteydessä peräosa putosi vasen kylki edellä radalle ja keula jäi nojaamaan kallioleikkauksen yläosaa vasten.

Nopeus risteysalueella oli vähintään 50 km/h, mutta kaarrosjäljistä, törmäysjäljistä ja ilmalennon pituudesta päätellen nopeutta saattoi Otkesin mukaan olla reilusti enemmänkin. Muuta kuin rampin ylämäestä, sivuluisusta ja törmäyksistä johtuvaa hidastumista ei tilanteessa todennäköisesti tapahtunut. Ajopiirturin epätarkkuus ei mahdollista tarkkoja nopeustietoja.

Hidastamiseen ohjaava merkki vasta lähellä risteystä

Ramppi oli varsin lyhyt eikä siinä ollut muita hidastamiseen ohjaavia merkkejä kuin lähellä risteystä ollut taajamamerkki. Lisäksi moottoritien ja rampin välissä oleva puusto rajoitti näkemää risteykseen. Kuljettajan terveydentila ja siihen nähden raskas työtehtävä alensivat vireystilaa. Kuljettajalla oli vain vähän kokemusta onnettomuusajoneuvosta ja hän tunsi sen hallintalaitteet, kuten hidastimen ja vakionopeussäätimen, huonosti. Yhdessä nämä tekijät vaikuttivat vaaratilanteeseen ajautumiseen.

Viitteitä vakionopeussäätimen osuudesta onnettomuuteen ei kuitenkaan ole. Kuljettaja ei käyttänyt matkalla hidastinta, joka on raskaassa kalustossa yleensä käytetty rauhallinen tapa hidastaa vauhtia.

Putoaminen kallioleikkaukseen teki onnettomuudesta vakavan

Matkustamon etuosassa olleet henkilöt selvisivät onnettomuudesta eriasteisin vammoin. Vakavimmat vammat ja kuolemat aiheutuivat sivuttaisesta törmäyksestä, joka aiheutui auton perän iskeytymisestä junarataan. Auton peräosan sivuttaisliike aiheutti matkustajien iskeytymisen vasten auton matkustamon sivuseinää. Pahimmilta seurauksilta olisi vältytty, mikäli auto ei olisi pudonnut kallioleikkaukseen.

Onnettomuustutkintakeskuksen tutkinta jatkuu edelleen. Tutkinta valmistuu vuoden 2019 alkupuolella.

Katso alapuolelta Onnettomuustutkintakeskuksen video koeajosta rampille.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Näkökulma: Onnettomuus, joka tapahtui uudelleen – eikä jarruista vieläkään löydetty vikaa

Pertti kertoo, miksi eläkeläiskuskit lisääntyvät liikenteessä – "He ovat paljon halvempia kuin ammattiliiton kaverit"

Kuopion turmabussin matkustajat huomauttivat kuljettajalle ajonopeudesta, kertoo kyydissä ollut –"Auto meni keskiviivan ja reunaviivojen välillä ja jopa ylikin"

Kuopion bussiturman rikosnimikkeet kovenivat: tutkitaan nyt törkeinä kuolemantuottamuksina