Kuopiossa auton alle jäänyt kolmevuotias lapsi kuoli saamiinsa vammoihin

Kuopiossa tiistaina kerrostalon pihassa henkilöauton alle jäänyt kolmevuotias lapsi on kuollut saamiinsa vammoihin, kertoo Itä-Suomen poliisi.

Lapsi sai ensiapua onnettomuuspaikalla, minkä jälkeen hänet kuljetettiin Kuopion yliopistolliseen sairaalaan. Lapsi kuitenkin kuoli saamiinsa vammoihin.

Onnettomuuden osallisille on järjestetty kriisiapua.

Onnettomuus tapahtui tiistai-iltapäivänä hieman ennen puolta neljää. Poliisin mukaan kaksi lasta oli hoitajansa kanssa ulkona lähestymässä kerrostalon pihaa, kun kolmevuotias lapsi juoksi edelle talon piha-alueelle.

Samaan aikaan keski-ikäinen mies oli peruuttamassa autoaan piha-alueella, minne oli pysäköitynä myös muita ajoneuvoja. Poliisin mukaan lapsi juoksi pysäköityjen autojen välistä peruuttavan auton taakse ja jäi sen takarenkaan alle.

Poliisi tutkii tapausta liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksena. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.