Kuorma-auto ja pakettiauto törmäsivät Jämsässä – pakettiautosta irtosi rengas ja auto päätyi poikittain vastaantulevien kaistalle

Kuorma-auto ja pakettiauto kolaroivat Jämsässä perjantaina iltapäivällä. Autot törmäsivät toisiinsa kuljettajanpuoleisista etukulmistaan, ja pakettiautosta irtosi kuskinpuoleinen eturengas. Kuorma-auto päätyi törmäyksen seurauksena ojaan ja pakettiauto menosuuntaansa nähden vastaantulevien kaistalle poikittain. Molemmissa autoissa oli onnettomuushetkellä vain kuljettaja, joista kumpikaan ei loukkaantunut vakavasti onnettomuudessa, kertoo päivystävä palomestari Markku Mantere.

– Kävi tuuri, eikä kumpikaan loukkaantunut vakavasti. Ainekset vakavampaan oli olemassa. Molemmat olivat käveleviä, mutta järkyttyneitä. Heidät vietiin ambulanssilla tarkastettavaksi, Mantere kertoo

Onnettomuus tapahtui noin kilometrin verran Ruotsinkorventien risteyksestä Jämsään päin. Hätäkeskusilmoitus tehtiin kello 14.02. Toinen kaista oli reilun tunnin suljettu liikenteeltä.

Tiellä oli Mantereen mukaan jonkin verran sohjoa, mutta se oli pääosin sula. Onnettomuuspaikalla on Mantereen mukaan 80 kilometrin tuntinopeusrajoitus.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .