Kurssikaveri: Auerin mies pelkäsi lasten puolesta

Syyttäjän yllätystodistajan mukaan Anneli Auerin mies pelkäsi lastensa puolesta. Viime viikolla nimetty todistaja on nainen, joka oli Anneli Auerin miehen kanssa samalla Haaga-ammattikorkeakoulun kurssilla vuonna 2004.

Nainen kertoi Auerin miehen tulleen eräänä päivänä kurssille hermostuneen ja ahdistuneen oloisena. Mies toisteli, että hänen pitäisi mennä kotiin.

- Hän sanoi pelkäävänsä, että se tekee lapsille jotain, nainen sanoi Ulvilan murhakäräjillä Porissa.

Kurssikaveri kertoi saaneensa Auerin miehen puheista käsityksen, että kyse oli vaimosta. Hän ei kuitenkaan kysellyt perheen tilanteesta tarkemmin.

Nainen todistuksesta kävi myös ilmi, että Auer ja hänen miehensä olisivat eronneet, ellei perheeseen syntynyt lapsi olisi muuttanut tilannetta. Naisen mukaan eroasia nousi esille tilanteessa, jossa puhuttiin perheen neljästä lapsesta.

Auerin miehen ja todistajana kuullun naisen yhteinen kurssi kesti vuoden. Kurssipäiviä oli pari kertaa kuussa. Nainen kertoi tutustuneensa tänä aikana Auerin mieheen jonkin verran.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Noin 20 työntekijää on sairastunut Turun telakalla pneumokokkibakteerin aiheuttamaan keuhkokuumeeseen

Finnwatch: Teenpoimijan päiväpalkka voi olla alempi kuin kahvilassa nautittavan teekupillisen hinta

Poliisi epäilee: Alle kolmekymppinen mies raiskasi vanhuksen Oulussa

Liikuntapuiston ylipainehallista yksi tarjous

Lojuuko pyöräsi parkissa? Kannattaa käydä hakemassa talteen – Jyväskylä siivoaa hylätyt pyörät keskustan parkeista marraskuun alussa

Vinkki linnunruokapöntössä olleesta huumekätköstä johti poliisin "harvinaisen suuren" nettihuumekaupan jäljille – pääepäillyiltä löytyi rynnäkkökivääreitä ja käsikranaatteja

Keski-Suomen keskussairaalassa kuohuu – kymmenet ylilääkärit harkinneet irtisanoutumista: "Homma on täysin hukassa ja Novaan siirtymisestä on tulossa täydellinen katastrofi"

Kaksi 17-vuotiasta tyttöä kuoli ja yksi samanikäinen loukkaantui vakavasti henkilöauton ulosajossa Jalasjärvellä – kuljettajalla ajokortti

Yön uutiskooste: Hallitus korottaa kaivosyhtiöiden vakuusmaksuja, USA painostaa Turkkia lopettamaan hyökkäyksensä kurdeja vastaan, Suomi äänesti EU:sta 25 vuotta sitten

Yöhön venyneissä brexit-neuvotteluissa ei läpimurtoa – neuvotteluja jatketaan

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.