Kutsunnat alkoivat maanantaina Toivakasta

Keski-Suomesa kutsunnat koskevat 1549 miestä. Seuraavaksi vuorossa on Äänekoski.

Asevelvollisuuslain mukaiset kutsunnat alkoivat maanantaina. Tämän vuoden kutsunnat koskevat koko maassa pääosin vuonna 1998 syntynyttä ikäluokkaa. Tämä tarkoittaa noin 30400 henkilöä.Erillisiä kutsuntatilaisuuksia järjestetään 247 paikkakunnalla.

Kutsunnat päättyvät 15. joulukuuta.

Keski-Suomessa kutsunnat alkoivat Toivakasta. Keski-Suomesa kutsunnat koskevat 1549 miestä.  Kutsuntaikäluokan lisäksi tarkastetaan 347 aiemmilla kutsunnoilla uudelleen tarkastettavaksi määrättyä.

Kutsunnoissa asevelvolliset määrätään aloittamaan varusmiespalvelus kolmen seuraavan vuoden aikana. Palveluksen aloittamispäivät kaikissa puolustushaaroissa ja rajavartiolaitoksessa ovat 2.1.2017, 3.7.2017, 8.1.2018, 9.7.2018, 7.1.2019 ja 8.7.2019.

Keski-Suomessa kutsuntojen järjestämisestä vastaa Keski-Suomen aluetoimisto, joka on osa Panssariprikaatia.

Kutsunnat jatkuvat tiistaina Äänekoskella. Sen jälkeen seuraavat muut Keski-Suomen paikkakunnat. Jyväskylä on esimerkiksi luvassa vasta lokakuussa. Viimeiset kutsunnat pidetään joulukuun alussa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 1 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .