Kuusi ihmistä pelastettiin palavasta kerrostalosta Tampereen keskustassa

Kuusi ihmistä pelastettiin kerrostalosta Tampereen keskustassa myöhään sunnuntai-iltana, kun he jäivät savun saartamiksi.

Tulipalo sai alkunsa neljännen kerroksen asunnon saunatiloista. Huoneistossa ollut asukas pääsi poistumaan talosta itse. Savu levisi kuitenkin myös asunnon yläpuoliseen viidenteen kerrokseen.

–  Osa asukkaista varsinkin alakerroksista evakuoitui itse, mutta osa jäi savun saartamiksi. Heidät pelastuslaitos kävi pelastamassa pois, kertoi päivystävä palomestari Heikki Havukainen.

Pelastuslaitos evakuoi yhteensä kuusi henkilöä, joista kolme nostolava-autolla. Muutamat ihmiset olivat altistuneet lievästi savulle, mutta kukaan ei loukkaantunut.

Palo saatiin hallintaan nopeasti, mutta se ehti aiheuttaa paloasuntoon mittavia vaurioita. Paikalla ovat meneillään jälkiraivaustyöt.

–  Saunatilat menivät käytännössä kokonaan, palo levisi myös keittiöön ja kodinhoitohuoneeseen. Muut tilat saivat sitten savuvahinkoja.

Myös muihin asuntoihin tuli sen verran pahoja savuvahinkoja, ettei niihin tänä yönä pääse asumaan.

Hälytys palosta Hämeenpuistossa tehtiin ennen puolta yhtätoista illalla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Haavisto rakentaisi vielä lomasuunnitelmat kotimaan matkailun varaan – ulkoministeri toivoo matkustuslinjausta keskiviikkoon mennessä

Toimintakiellossa olevan United Brotherhoodin jengitunnukset ovat kaikonneet ja jäseniä liikkunut Helvetin enkeleiden suuntaan – vankiloissa koronavirus pani huumebisnekset jäihin

Jyväskylän seurakunta lähettää suoran lähetyksen jumalanpalveluksesta Vaajakosken kirkosta – katso tästä kello 10

Joutsan ja Jämsän aamuyöllisiä ulosajajia epäillään törkeistä rattijuopumuksista

Auto katon kautta ympäri Kuoppamäen kurvissa Ähtärissä

Nouseva aurinko hämäsi Hankasalmella ja vesihöyry Keuruulla

Yön uutiskooste: Suomalaiset tyytyväisiä hallitukseen koronakriisissä, Kreikka sallimassa laajan matkustamisen Euroopan alueelta

Kinnulan lukion ylioppilas Leevi Leppänen, 18, putsasi pöydän seitsemällä laudaturilla – Lauantaina lukiossa koettiin yksi erikoisimmista keväjuhlista koskaan

Miksi säilyttää Jyväskylän lennot muutaman yrityksen takia? Näin vastaa lentoliikenteen merkitystä aluekehitykselle tutkinut jyväskyläläinen emeritusprofessori

HS-gallup: Iso osa suomalaisista on tyytyväisiä hallituksen toimintaan koronakriisissä

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.