Kuvaajan katse vahvisti sosiaalialan ammattilaista

Vaajakoskelaisella Piritta Ruuskalla, 38, on polvillaan paksu kirja, jonka päällä hän pitää valokuvaa ”maatuskamummosta”. Siinä kuvassa hän on itse kirjavaan huiviin kietoutuneena ja kuva on vain yksi satojen joukossa hänen tänä vuonna kokoamassaan omasta elämästä kertovassa albumissa.

Sinne on kertynyt kuvia myös perheenjäsenistä ja muista läheistä ihmisistä.

Ihan tavallinen perhealbumi ei kuitenkaan ole kyseessä.

– Kuvia varten on pitänyt pysähtyä pohtimaan omia puoliaan ja opeteltava kertomaan kuvaajalle, mitä haluaa kuvassa näkyvän. Se on ollut liikuttavaa ja pysähdyttävää, kertoi Piritta Ruuska Jyväskylän yliopiston pienessä kokoushuoneessa Mattilanniemessä perjantaina.

Päättymässä oli kurssi, jossa valokuvaaja Miina Savolainen on opettanut kasvatus-, hoito- ja opetusalan työntekijöille uudenlaista auttamisen menetelmää, voimaannuttavaa valokuvaa.

Ruuskan kuvista monet on ottanut Emma Siekkinen, 40.

Siekkinen asuu Vaajakoskella, työskentelee nuorisokodissa ohjaajana ja on myös Piritta Ruuskan hyvä ystävä. Yhteinen koulutus lähensi entisestään.

– Muistoihin jää varmasti esimerkiksi eilen koettu hetki, kun kuljimme sormet kohmeessa etsimässä sopivaa kuvauspaikkaa, Siekkinen kertoi.

Liikutusta oli luvassa koko kurssille, sillä kuvat, ja niihin liittyvät kokemukset jaettiin kaikkein kesken.

Työasiat ihon alle

Huhtikuussa alkanut koulutus toi tulleessaan paljon valokuvaamista: kurssilaiset kuvasivat toisiansa, läheisiään ja asettuivat itse kuvattavaksi. Emma Siekkinen ja Piritta Ruuska päätyivät usein metsään etsimään kuvauspaikkaa, sillä metsä on molemmille tärkeä paikka.

Miina Savolaisen tunnetuksi tekemässä menetelmässä on kyse siitä, että valokuvan ja kuvaamisen avulla yritetään sekä vahvistaa kuvattavan käsitystä itsestään ja samalla opettaa kuvaajaa kuuntelemaan kuvattavaansa. Kuvaaja voi luoda ”korjaavan katseen” kameran takaa, kun kuvaa kohdettaan tämän toivomalla tavalla.

– Se vastaa siihen tarpeeseen, että ihmisellä on kova tarve tulla nähdyksi, Emma Siekkinen sanoi.

Sosiaalityössä menetelmä rikkoo hyvällä tavalla työntekijän ja asiakkaan vastakkainasettelua, arvioi Siekkinen.

– Sosiaalityössä usein ajatellaan, että työasioita ei voi päästää ihon alle. Nyt ei sitä tarvitse varoa, vaan päinvastoin, on helpottavaa olla oma itsensä. Voi näyttää omia tunteitaan ja herkistyä niille, Siekkinen sanoi.

– Omalta osaltani voin sanoa, että kuvaprojektin myötä on herännyt halu oikeasti kuunnella toista, Piritta Ruuska kertoi.

Miina Savolainen toivoo, että yhteinen valokuvaaminen vapauttaa autettavan asemassa olevan voimavaroja.

– Kun ammattilainen pistää syrjään oman diagnosoimisen halun ja halun ikään kuin kehittää toista, se voi tuoda autettavassa esille korjaavan voiman, Savolainen sanoi.

Savolaisen työ alkoi valokuvaprojektista Maailman ihanin tyttö jo vuonna 1998. Sitä varten Savolainen kuvasi lastenkodin tyttöjä. Näyttely oli myös Jyväskylän taidemuseossa vuonna 2005. Savolainen on saanut työstään lääkäriseuran Duodecimin palkinnon sekä lastenkulttuurin valtionpalkinnon.

Katso kuviasi armollisesti

Omassa työssään Emma Siekkinen on jo ennättänyt kokeilla valokuvaamisen menetelmää. Kesken on kuvaprojekti yhden nuoren kanssa jyväskyläläisessä nuorisokodissa.

– Se on antanut kaikkea sellaista, mitä työssä ei muuten saa. Se on meille molemmille yhtä tärkeää.

Siekkinen ja Piritta Ruuska ovat molemmat jo huomanneet, miten tapa katsoa valokuvia on muuttunut. Tärkeintä on rakkaudellinen ja hyväksyvä katsomisen tapa, he sanovat.

– On helpottavaa, kun voi valita, että katsoo omia kuviaan armollisesti. Pitää vain sulkea se vanha, virheitä näkevä tapa pois, Siekkinen sanoi.

Jyväskylässä kurssille osallistui kaikkiaan 16 sosiaali- ja hoitoalan työntekijää, opettajaa, terapeuttia tai ohjaajaa.

Juttu julkaistu Keskisuomalaisessa 13.12.2014.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .