Lääkäri katseli potilastietoja perusteetta: Selityksenä ammatillinen mielenkiinto ja henkilökohtainen uteliaisuus

64-vuotias jyväskyläläislääkäri myönsi syyllistyneensä toimillaan rikoksiin.

Keski-Suomen keskussairaalassa sekä Suomen Terveystalossa lääkärinä työskenneelle miehelle luettiin tiistaina syytteet kahdesta henkilörekisteririkoksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta Keski-Suomen käräjäoikeudessa.

Syytteet liittyvät perusteettomaan potilastietojen katseluun 2011–2013 Jyväskylässä. Sairaalan rekisteristä lääkärin syytetään katsoneen 152 potilaan ja Terveystalon rekisteristä 98 potilaan tietoja ilman, että hänellä oli siihen tehtäviinsä liittyvää perustetta tai hoitosuhdetta potilaisiin.

Mies myönsi syytteet oikeiksi.

Ei järkevää selitystä

64-vuotias, nyt eläkkeellä oleva lääkäri ei osannut oikeudessa kertoa järkevää selitystä toiminnalleen. Osan tietoja hän kertoi katsoneensa puhtaasta henkilökohtaisesta uteliaisuudesta, osan taustalla oli ammatillinen kiinnostus ja osassa kyse oli esimerkiksi hänen lapsipotilaidensa vanhempien tietojen katsomisesta.

Esitutkinnassa lääkärin epäiltiin tutkineen perusteetta yli 500 potilaan tietoja. Syytteeseen määrä puolittui, sillä osalle tietojen katselulle löytyi peruste ja osa perusteettoman tietojen katselun kohteeksi joutuneista potilaista ei kokenut yksityisyyttään loukatun. Sen sijaan asianomistajista parikymmentä koki tulleensa loukatuksi ja vaatii lääkäriltä tai yhteisvastuullisesti rekisterinpitäjiltä eli Keski-Suomen sairaanhoitopiiriltä tai Terveystalolta kärsimyskorvauksia. Vaadittujen korvausten määrä vaihteli 300–2 000 euron välillä.

Asian käsittely jatkuu iltapäivällä käräjäoikeudessa. Tuomio annettaneen myöhemmin.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 1 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .