Lääketukku Oriolan toimitusongelmat jatkuvat edelleen

Ongelmia on edelleen sekä lääkkeiden että vapaakauppatuotteiden toimituksissa. "Tilanne on parantunut, mutta ei normalisoitunut."

Lääketukku Oriolan toimitukset eivät ole vieläkään palanneet normaalille tasolle. Ongelmia on edelleen sekä lääkkeiden että vapaakauppatuotteiden, kuten haavanhoitotuotteiden ja sidetarvikkeiden toimituksissa.

– Tilanne on parantunut, mutta ei normalisoitunut, Apteekkariliiton viestintäjohtaja Erkki Kostiainen sanoo.

Toimitusongelmat vahvistaa myös Avainapteekkien hallituksen puheenjohtaja ja Helsingin Kontulankaaren apteekin apteekkari Tuula Koski.

– Tämä ei ole normaalitilanne, vaikka parannusta onkin tapahtunut. Nyt tämän kanssa pystytään jo elämään, mutta ei tilanne ole vielä niin hyvä kuin sen pitäisi olla.

"Laskutuksessa on häikkää"

Apteekkariliiton tuoreen kyselyn mukaan yli puolet apteekeista sai viime viikolla noin 90 prosenttia tilatuista lääkkeistä. Kaikki tilatut lääkkeet on pystytty toimittamaan vain noin 40 prosentille apteekeista. Lähes 70 prosenttia apteekeista on saanut tilaamaansa tuotteet 80–90-prosenttisesti. Kyselyyn vastasi 338 apteekkia. Kyselystä uutisoi Apteekkari-lehti.

Lääketoimitusten lisäksi Oriolalla on vaikeuksia laskutuksen kanssa.

– Laskut eivät vastaa toimituksia tai sama lasku tulee kahteen kertaan, Kostiainen kertoo.

Oriolan viestintäjohtajan Tuula Lehdon mukaan tilanne on lääkkeiden toimituksessa parantunut syys–lokakuusta.

– Lääkkeitä on pystytty toimittamaan hyvin jo pidemmän aikaa. Laskutuksessa on häikkää ja se tietysti näkyy apteekeille.

Lehdon mukaan tilanne on parantumassa laskutuksen osalta jo lähiviikkoina.

– Tavoitteenamme on, että vuoden loppuun mennessä kaikki laskutukseen liittyvät ongelmat on selvitetty, Lehto sanoo

Oriolan toimitusongelmat alkoivat syyskuussa, kun lääketukku otti käyttöön uuden toiminnanohjausjärjestelmän. Ongelmia on ollut sekä toimitusajoissa että toimitusten sisällöissä. Pahimmillaan lääkkeiden toimitusajat venyivät ainakin useisiin päiviin, vaikka asiakaslupauksen mukaan toimituksen pitäisi tapahtua 24 tunnin sisällä tilauksesta.

"Ei pidä tehdä hätäisiä johtopäätöksiä"

Sosiaali- ja terveysministeriö on pyytänyt Fimealta selvityksen lääketoimitusten ongelmista. Selvitys valmistunee talven aikana.

Selvityksessä saatetaan nostaa esille myös lääkkeiden tukkujakelun yksikanavamalli. Suomessa lääkkeiden tukkujakelu perustuu yksikanavamalliin, jonka mukaan apteekki tai sairaala voi hankkia tietyn lääkeyrityksen tuotteita vain yhdestä tukusta.

Apteekkariliiton Kostiainen puolustaa nykyistä mallia. Hän pitää mallia kustannustehokkaana, vaikka se onkin haavoittuva.

– Tässä on kyse harvinaisesta tilanteesta, ei pidä tehdä hätäisiä johtopäätöksiä. Varmasti tämänkin mallin sisällä on tehtävissä muutoksia, joiden avulla lääkkeiden saatavuus turvataan ja ongelmilta vältytään tulevaisuudessa.

Apteekkari Tuula Koski on eri mieltä.

– Henkilökohtainen mielipiteeni on, että kanavia pitäisi olla useampi. Tiedän, että se lisäisi kustannuksia, mutta tässä täytyy ajatella sitä, että toimintavarmuus säilyy ja ihmiset saavat lääkkeet. Se menee aina rahan edelle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.