Lääkkeitä on väärinkäyttänyt joka kahdeskymmenes

Jos lukua vertaa esimerkiksi kannabikseen, jäävät lääkkeet selvästi toiseksi.

Koko Suomen väestöstä 5–6 prosenttia on käyttänyt lääkkeitä väärin elämänsä aikana, selviää THL:n vuoden 2014 huumekyselystä, jolloin asiaa on viimeksi kysytty.

Jos lukua vertaa esimerkiksi kannabikseen, jäävät lääkkeet selvästi toiseksi.

– Kannabiksessa vastaava osuus on noin 19 prosenttia, THL:n erikoistutkija Karoliina Karjalainen kertoo.

Lääkkeet ovat kuitenkin suositumpia kuin niin sanotusti koviksi huumeiksi mielletyt laittomat päihteet. Esimerkiksi amfetamiinia on koko väestöstä kokeillut kyselyn mukaan noin 3 prosenttia.

Yleisintä lääkkeiden väärinkäyttö on 25–34-vuotiaiden miesten keskuudessa, joista 13 prosenttia on joskus käyttänyt lääkkeitä ei-lääkinnällisiin tarkoituksiin. Sama ryhmä on yliedustettuna myös laittomien päihteiden käytössä.

– Samalla kun lääkkeiden väärinkäytön osuus väestön osalta on pysynyt lähes samana koko 2000-luvun, on tässä ryhmässä tapahtunut kasvua, Karjalainen kertoo.

Kyselyn tulokset eivät kuitenkaan kerro siitä, että yli viisi prosenttia väestöstä käyttäisi lääkkeitä jatkuvasti väärin. Osuus tippuu jo merkittävästi, kun tarkastellaan viimeisen vuoden aikana lääkkeitä väärinkäyttäneitä. Heitä on Suomessa kyselyn tulosten perusteella yli 100 000.

– Vuonna 2014 neljä prosenttia nuorista aikuista miehistä oli käyttänyt lääkkeitä väärin viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana ja koko väestöstä kaksi prosenttia, Karjalainen sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Helsingin pillerikauppa ulottuu maakuntiin – "Kauppa on täysin avointa ja sekakäyttö holtitonta"

Uusimmat

Kotimaa

Petri Honkonen ottaa ärhäkkäästi kantaa sisäilmasta sairastuneiden puolesta: "Vähättelyn ja luulosairaiksi leimaamisen on loputtava"

Lapin-matkailun odotetaan kasvavan myös tänä talvena Thomas Cookin konkurssista huolimatta

Maksamaton vieras vietti aamupäivän sinnikkäästi jyväskyläläisen kahvilan sisätiloissa – henkilökunta nappasi siipeilijän lopulta nalkkiin

Opetusministeri Andersson Ylen Ykkösaamussa: Sitova mitoitus oppilashuoltoon tarkoitus saada tällä hallituskaudella

Metsästäjä losautti Päijänteeseen pudonnutta sorsaa veneestä – ei olisi kannattanut

Ruokalähetti voi joutua yrittäjäksi vasten tahtoaan – työministeri lupaa alustatyöntekijöille aiempaa paremmat oikeudet

Hävittäjät uusitaan, mutta pitääkö myös Hawkit päivittää? – Loikka harjoituskoneista uusiin hävittäjiin on pitkä

Jyväskylän AaltoAlvarin vastasauna on ollut kuukausia poissa käytöstä, eikä avaamisajankohdasta ole tietoa – Saunaseura huolestunut tilanteesta

Jorman tilaaman otsalampun laturi räjähti: "Se oli jumalaton pamaus" – Julkinen keskustelu turvallisuudesta sai pelastustoimen aloittamaan akkupalojen tilastoinnin

Todistusvalinnasta tulee pääväylä korkeakouluun ensi keväänä – Yliopistot julkaisivat tiedot aloituspaikkojen osuudesta jo kesällä 2018, milloin tulevat ammattikorkeakoulujen tiedot?

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.