Lähiliha maistuu suomalaisille

Lähiruokaa on tarjolla yhä useamman marketin tiskillä. Trendi ei ole kääntymässä ainakaan laskuun, arvioi Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton MTK:n ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi.

- Kauppa kiinnostuu lähiruuasta vasta kun kuluttajat ovat kiinnostuneita, sanoo Syväniemi.

Esimerkiksi lähellä tuotetun lihan kysyntä on suurta. Toisaalta suomalaiset ovat perinteisesti ostaneet lähituottajien juureksia ja kasvihuonetuotteita: perunoita, porkkanoita ja salaatteja.

- Niistä ei välttämättä edes ajatella, että ne ovat lähiruokaa, Syväniemi huomauttaa.

Lähiruuan lisäksi kuluttajat haluavat laatua - esimerkiksi samanlaista jäätelöä kuin ovat matkoillaan Italiassa maistaneet, sanoo Tampereen Jäätelötehtaan jäätelömestari Harri Laine.

Tampereen Jäätelötehdas myy jäätelöä pääasiassa hotelleihin ja ravintoloihin. Laine kehittelee makuja yhdessä keittiömestareiden kanssa paikalliseen makuun.

- Esimerkiksi karpalosorbetti ei välttämättä mene Helsingissä, mutta voi olla pohjoisessa hyvinkin suosittu maku, Laine kertoo.