Lämpötilat sahaavat nollasta pakkaseen – Itsenäisyyspäivänä paistaa aurinko

Keski-Suomessa itsenäisyyspäivän viikolle on luvassa hyvin vaihtelevaa säätä. Lämpötilat vaihtelevat nollakelin ja reippaan pakkasen välillä, mutta itsenäisyyspäivästä odotetaan kaunista.

Sunnuntai-iltana Ilmatieteen laitos varoitti huonosta ajokelistä, mutta maanantai valkeni lauhempana ja jo hieman plussan puolella.

Etenkin sivutieverkosto on silti liukas, varoittaa Keski-Suomen pelastuslaitoksen riskienhallintapäällikkö Jarkko Jäntti. Aamun aikana maakunnassa on sattunut jo muutama ulosajo.

– Voimakas lumisadealue meni Keski-Suomen päältä eilen, mutta nyt se on matkannut jo Pohjois-Karjalaan, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Eveliina Tuovinen.

Loppuviikko lämpötilojen siksakkia

Maanantaina illalla pakkanen kuitenkin kiristyy jälleen ja huonontaa ajokeliä entisestään.

– Nyt on aika äärevä tilanne. Tänään on nollakeli, mutta huomenna tiistaina pakkanen voi laskea jo -15 asteeseen.

Itsenäisyyspäivä valkenee Keski-Suomessa kauniina ja aurinkoisena pakkaspäivänä. Tienpinta voi liukastua etenkin niissä paikoissa, joissa maahan satanut lumi on alkanut sulaa.

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä uusi sadealue liikkuu kohti Keski-Suomea ja keskiviikkona ollaan taas nollan tuntumassa.

– Torstaina päästään taas pikkupakkasille. Tämä viikko on aikamoinen vuoristorata, Tuovinen arvioi.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .