Laaja tietoliikennevika rampautti Husin sairaaloita – potilastietojärjestelmä ei toiminut ja lääkejakelu takkusi

Hyksin johtava ylilääkärin mukaan kyseessä oli suurin tietojärjestelmähäiriö kymmeneen vuoteen.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) sairaaloita vaivannut laaja tietoliikennehäiriö saatiin korjattua tuntien jälkeen tiistai-iltana seitsemän aikaan.

Järjestelmät kaatuivat vian vuoksi koko Husin alueella. Muun muassa potilastietojärjestelmä, jossa ovat potilaan lääkitys- ja sairaustiedot sekä esimerkiksi röntgenkuvien lausunnot, ei toiminut.

– Meillä ei käytännössä ole niistä mitään paperiversioita, joten sitten joudutaan kysymään potilailta ja omaisilta asioita, ja kyllähän silloin riskit potilasvahinkoihin lisääntyvät huomattavasti, sanoi Helsingin yliopistollisen keskussairaalan johtava ylilääkäri Petri Bono illalla.

Myös lääkejakelussa ja laboratoriojärjestelmissä oli ongelmia. Osa kuvantamislaitteistakaan ei toiminut. Bonon mukaan kyseessä oli suurin tietojärjestelmähäiriö kymmeneen vuoteen.

Tietoa siitä, jouduttiinko kiireettömiä operaatioita siirtämään, ei vielä illalla ollut.

Potilasturvallisuus ei tiettävästi vaarantunut

Bonon tiedossa ei ollut, että potilasturvallisuus olisi suoranaisesti vaarantunut häiriön vuoksi. Hänen saamansa tiedon mukaan esimerkiksi Meilahden sairaalan suuret tehohoitojärjestelmät olivat vahingoittumattomia.

– Pyydämme vielä raportit yksiköistä ja ne ilmoittavat mahdolliset vaaratilanteet. Saamme siitä lisää tietoa, mutta on hyvin todennäköistä, että vältyttiin vaarallisilta potilasvahingoilta.

Laajan katkoksen syntyyn vaikutti Bonon mukaan se, että keskeisessä osassa järjestelmää meni rikki linjakortti, ja samaan aikaan tapahtui odottamaton häiriö laitteen ohjelmistossa.

– Myös varajärjestelmä meni pois päältä samaan aikaan. Eli samaan aikaan tapahtui kaksi asiaa. Saamme asiasta tarkan teknisen raportin, että mitä tarkalleen tapahtui, hän kertoi.

Hus informoi ongelmasta myös sosiaali- ja terveysministeriötä sekä Valviraa jo päivällä.

– Selvitämme asian hyvin tarkkaan, koska näin pitkiä katkoksia sairaalan järjestelmiin ei saa tulla. Me emme vielä tiedä varsinaista juurisyytä, miksi näin tapahtui, joten kyllä tämä vaatii vielä selvittelyä, Bono sanoi.

Husin tietoliikennevian syy selvisi – Ylilääkäri: Laitteet käyttökunnossa puolen tunnin tai tunnin sisällä

Tietoliikennevika iski koko Hus-alueeseen