Lakkoilmoitus ei synnyttänyt ruuhkia

Helsingin pääpostissa lakkoilmoitus ei ainakaan keskiviikkona synnyttänyt suuria ruuhkia. Asiakkaat tuntuivat ottavan tiedon lakosta maltillisesti. Postissa asioineen Laura Kansikkaan kommentti tiivisti osaltaan, miksi Posti on talousvaikeuksissa.

– Aika vähän lakko tulee näkymään arjessa. Hyvin harvoin tulee nykyään lähetettyä tai vastaanotettua paperipostia. Lehdetkin luen aina digitaalisina, hän kertoo STT:lle.

Kansikas sanoi ymmärtävänsä lakkoilijoita, mutta myös työnantajaosapuolta.

– Maailma muuttuu ja Postinkin pitää parantaa kilpailukykyään selvitäkseen markkinoilla.

Postin palvelumyyjän Ahti Penttilän mukaan tilanne on ollut työntekijöiden keskuudessa lähinnä odotteleva. Hän toivoo, että osapuolet lähentyisivät toisiaan ja tulisivat pois poteroistaan.

 – Neuvottelijoiden kannat olivat selkeät, toivottavasti ne vähän pehmentyisivät molemmin puolin.

Muuten tilanne on ollut rauhallinen.

– Mitään paniikkia ei ole ollut. Asiakkailta on tullut lähinnä tsemppausta, hän sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.