Lapin Kansa: Kittilä eroaa Kuntaliitosta

Lehden mukaan keskusrikospoliisilla on tutkittavanaan iso vyyhti Kittilän kuntakonsernin asioita.

Kittilän kunnanvaltuusto päätti maanantaina, että Kittilä eroaa Kuntaliitosta, kertoo Lapin Kansa. Sen mukaan 15 valtuutettua äänesti eron puolesta ja seitsemän vastaan. Neljä äänesti tyhjää.

Suomen Kuvalehti kertoi heinäkuussa, että hallinto-oikeus kumosi Kittilän kunnanvaltuuston ja -hallituksen tekemiä lainvastaisia päätöksiä. Lehti kertoi, että hallinto-oikeus katsoi esimerkiksi, ettei kunnanvaltuustolla ollut oikeutta antaa valtuuston puheenjohtajalle Inkeri Yritykselle moitteita toimivallan ylittämisestä.

Lehden mukaan keskusrikospoliisilla on tutkittavanaan iso vyyhti Kittilän kuntakonsernin asioita. Ne liittyvät hissihankintoihin ja kuntapäättäjien toimintaan hissiyhtiön ympärillä sekä kunnanjohtaja Anna Mäkelän irtisanomiseen.

Suomen Kuvalehden mukaan tutkinta eteni kesällä syyteharkintaan.