Lappeenrannassa yritettiin polttaa vanha puukirkko

Lappeenrannassa on yritetty polttaa vanha puukirkko. Tuli pääsi Lappeen kirkon seinärakenteisiin, mutta pelastuslaitos sai palon sammutettua puolessa tunnissa.

Päivystävän palomestarin mukaan tuli olisi voinut levitä nopeasti, jos kirkosta ei olisi tullut automaattihälytystä. Hätäkeskus sai hälytyksen kahdelta aamuyöllä.

Palomestari epäilee, että seinään väliin lähelle sisäänkäyntiä oli työnnetty ulkopuolelta palavaa paperia. Kun palokunta saapui kirkolle, seinistä tuli savua sekä sisä- että ulkopuolelta. Palomiehet purkivat laudoitusta parin kolmen neliön alueelta, ja rakenteista löytyi kekäleitä.

Poliisi tutkii kirkon polttoyritystä tuhotyönä ja on ottanut miehen kiinni epäiltynä kirkon sytyttämisestä. Alueella on sytytetty yöllä myös jäteastioita.

Vahingot jäivät pieniksi. Kirkossa on pidetty loppiaisen jumalanpalvelus normaalisti. 1700-luvun lopussa valmistunut Lappeen kirkko sijaitsee Lappeenrannan keskustassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.