Lapset ja nuoret tarvitsevat matalan kynnyksen päihdepsykiatriaa Jyväskylässä –  Sininauhaliiton mukaan 13-vuotiaat kauppaavat huumeita

Sininauhaliitto vaatii matalan kynnyksen päihdepsykiatrista hoitoa jyväskyläläisille lapsille ja nuorille. Tänään maanantaina annetun julkilausuman mukaan jyväskyläläisten nuorten keskuudessa päihteiden sekakäyttö ja yliannostukset ovat yleisiä, samoin päihtyneiden tappelut. Lisäksi siinä todetaan huumausaineiden katukaupasta tulleen arkipäivää ja nuorimmat välittäjät 13-vuotiaiksi tytöiksi ja pojiksi.

15 allekirjoittajan joukossa on kahdeksan kaupunginvaltuutettua vihreiden, kristillisdemokraattien, sd:n ja keskustan ryhmistä. Muut allekirjoittajat ovat työssään päihdeongelmaisten parissa toimivia ammattilaisia tai vapaaehtoisia. Aktiivisimpia allekirjoittajia ovat olleet vihreät ja kristilliset poliitikot. Ensimmäinen allekirjoittaja on jyväskyläläinen läheistyön kehittäjä Tarja Hiltunen Sininauhaliitosta.

Hiltusen mukaan päihteitä käyttävien lasten ja nuorten hoitoketjun pullonkaulat ovat nousseet esille Sininauhaliiton järjestämissä huumeita käyttävien nuorten vanhempien vertaisryhmissä. Ryhmiä on ollut kolme. Ensimmäisessä oli mukana neljä, toisessa kuusi ja kolmannessa seitsemän vanhempaa. Hiltunen veti ryhmistä kaksi.

– Kun nuori hakee apua katkaistakseen päihteiden käyttönsä, hänen on päästävä jonottamatta välittömästi hoitoon. Nyt nuoret jäävät jonoon ja heitä juoksutetaan paikasta toiseen. Hoitoverkosto ei toimi tilanteessa, jossa avunhakija haluaa mielenterveys- tai päihdehoitoon. Silloin pitäisi toimia heti, ja ongelma nousi selkeästi esiin vetämässäni ryhmässä, kertoo Hiltunen.

Jyväskylän nuorten päihdeongelma sai valtakunnallista julkisuutta, kun lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila alusti aiheesta helmikuisessa Jyväskylän Talven keskustelutilaisuudessa. Kurttila kertoi 13-vuotiaan tytön hankkineen huumeita Jyväskylässä myymällä itseään.

Päihdetyötä tekevien mukaan nopea hoitoon pääsy on nuoren, hänen läheistensä sekä yhteiskunnan etu. Tehokkaimmaksi on havaittu rajaava ja sitouttava hoito, mutta se on kallista. Julkilausumassa Sininauhaliitto vaatii nuorille ja heidän läheisille päihdepsykiatrista hoitoa yhden oven periaatteella.

Sininauhaliitosta on välttämätöntä, että Jyväskylän kaupunki panostaa myös ostopalveluna hankittaviin palveluihin, joiden avulla nuori pääsee nopeasti tarvitsemansa avun piiriin.

– Nuorten vanhemmat ja läheiset ovat turhautuneita toimimattomiin hoitokäytäntöihin. Lapsen päihdeongelman tuottama huoli aiheuttaa vanhemmille ahdistuneisuutta, masennusta, elämänhalun kadottamista ja sairauspoissaoloja. Jyväskylän lisäksi tietooni on tullut vastaavia ongelmia Lahdesta, Kuopiosta ja Joensuusta, luettelee Hiltunen.

Sininauhaliitto haluaa myös Jyväskylän kaupungin nettisivuille ajantasaisen listan kaikista nuoriso-, päihde-, mielenterveys- ja muista sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista, jotka osaavat hoitaa ja tukea päihdeongelmaisia lapsia ja nuoria sekä heidän läheisiään.

Sininauhaliitto on noin sadan jäsenyhteisön yhteistyöverkosto. Verkoston erityisosaamista ovat päihde- ja pelihaitat, riippuvuudet, mielenterveysongelmat, pitkäaikaisasunnottomuus sekä sosiaalinen työllistäminen. Liiton tavoitteena on heikoimmassa asemassa olevien ihmisten olojen parantaminen sekä vahvistaa päihde- ja järjestökentän ammattilaisten osaamista.

Kun nuori hakee apua katkaistakseen päihteidenkäyttönsä, hänen on päästävä jonottamattomaan hoitoon heti.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .