Lapset tyrmäävät Mikkosten näkemykset

Suomalaislapset viihtyvät hyvin päivähoidossa, kertoo Tampereen yliopiston laaja tutkimus. Tutkimuksen mukaan lapset ovat päivähoidossa innostuneita, iloisia ja tyytyväisiä. Vanhemmat haastattelivat ja havainnoivat tutkimusta varten 8 000 lasta ympäri maata.

Tampereen yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan tutkimus julkistetaan virallisesti myöhemmin keväällä. Tutkijat kuitenkin luovuttivat Sunnuntaisuomalaiselle ennakkotiedot tuloksista.

Päivähoitokeskustelu on ollut kuuma puheenaihe jo kaksi viikkoa. Aihetta ovat pitäneet esillä kotiäiti Nina Mikkonen ja hänen puolisonsa, yrittäjä Timo T. A. Mikkonen. Nina Mikkonen on muun muassa todennut lastentarhojen juurien olevan natsi-Saksassa.

- Vanhempien kokemus on, että lapset nauttivat varhaiskasvatuksesta. Uskon, että vanhemmilla on kutina, jos lapsi ei ole tyytyväinen, sanoo kasvatustieteen professori Eeva Hujala Tampereen yliopistosta.

Hujala luottaa, että vanhempien arviot kuvaavat hyvin heidän lastensa kokemusta päivähoidosta.

Vaikka lapset viihtyvät päiväkodissa, Suomessa hoidetaan lapsia kotona enemmän kuin usein luullaan. Ruotsissa yli 80 prosenttia alle kouluikäisistä lapsista käy päivähoidossa, Suomessa heidän osuutensa on alle puolet.

Sopivin hoitomuoto riippuu monesta asiasta

Lähes 90:tä prosenttia suomalaislapsista hoidetaan jossain vaiheessa kotihoidontuella ennen kuin he täyttävät kolme vuotta. Tätä selittää isän ja äidin oikeus vanhempainvapaaseen ja kotihoidontukeen. Lapsen 3-vuotissyntymäpäivän jälkeen kotihoidontuki lakkaa.

Tampereen yliopiston tutkimuksen mukaan päivähoidossa käyvien lasten vanhemmat ovat tyytymättömimpiä sijaisjärjestelyihin ja päiväkotien tiloihin. Päivähoidon parhaimpina puolina vanhemmat ja lapset pitävät kavereiden tapaamista ja mahdollisuutta leikkiä.

Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (entinen Stakes) ei aseta koti- ja päivähoitoa paremmuusjärjestykseen. Hoidon sopivuus riippuu monesta asiasta, kuten hoidon laadusta ja lapsen temperamentista.

Lue lisää aiheesta Sunnuntaisuomalaisesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.