Lasten kaksiosaiset sukunimet jälleen esillä

Uudistamisajatuksissa esillä on ollut ainakin kaksiosaisten sukunimien salliminen Espanjan ja Portugalin malliin.

Nimilain uudistaminen on nytkähtämässä eteenpäin tänään, kun uudistusta koskeva mietintö luovutetaan oikeus- ja työministeri Jari Lindströmille (ps.). Uudistamisajatuksissa esillä on ollut ainakin kaksiosaisten sukunimien salliminen Espanjan ja Portugalin malliin. Lisäksi ennakkotietojen mukaan etunimiin suositeltaisiin entistä sallivampaa suhtautumista.

Lainsäädäntöneuvos Salla Silvola kertoi STT:lle viime keväänä, että esimerkiksi lapsi voisi saada kaksiosaisen sukunimen, jos vanhemmilla on eri sukunimi. Aviopuolisot puolestaan voisivat ottaa toinen toistensa sukunimet kaksiosaisen sukunimen osiksi. Nimien ei olisi pakko olla samassa järjestyksessä.

Suomen nimilaki on yli kolmekymmentä vuotta vanha. Uudistuksen taustalla on muun muassa väestörakenteen muutos ja kansainvälistyminen.