Lasten liitupiirrokset olivat tuoda vanhemmille laskun: Mitä sanovat säännöt?

Ihastuttavatko vai ärsyttävätkö lasten väriliiduilla pihojen asfalttiin tekemät piirrokset?

Virallisia, lakiin perustuvia pelisääntöjä pihojen piirtelyyn ei ole, sanoo johtaja Marjut Joensuu Isännöintiliiton viestinnästä.

– Pihaan piirtely on osa normaalia lapsiperheiden elämää, kun se ei aiheuta vahinkoa omaisuudelle tai kenenkään turvallisuudelle. Kuvat häviävät sadeveden mukana pois.

Joensuu sanoo kuitenkin ymmärtävänsä, että asfalttiin piirtely voi herättää ärsytystä.

– Jälki voi toki olla fiksua tai vähemmän fiksua.

Mitä pitäisi tehdä, jos piirrokset eivät miellytä silmää vaan näyttävät pikemminkin pihan sotkemiselta?

– Voi soittaa ovikelloa ja sanoa reilusti, että minusta ei ole kivannäköistä, kun pihaan piirrellään, että voitaisiinko sopia tähän jotkut säännöt. Koko pihan sijaan pihassa voi olla sovittu kohta, johon lapset voivat piirrellä.

Taloyhtiö voisi Joensuun mielestä määritellä, minkälainen taloyhtiö se haluaa olla.

– Esimerkiksi taloyhtiön Facebook-sivujen kautta voi käydä keskustelua, kuuluvatko piirrokset pihaan vai eivät. Ensin keskustellaan, ja jos ei päästä yhteisymmärrykseen, lähestytään taloyhtiön hallitusta ja isännöintiä.

Aihe on herättänyt runsaasti keskustelua sosiaalisessa mediassa. Asia nousi tuli esille Jyväskylässä Säynätsalossa, jossa nimetön asukas oli jättänyt taloyhtiön ulko-oveen lapun, jossa pyydettiin ilmiantamaan pihaan väriliiduilla piirrelleet tekijät.

Lapun kirjoittajan aikomuksena oli pesettää piha huoltoyhtiöllä ja lähettää piirtäjille lasku.

Jos kuva ei näy alla, pääset näkemään sen tästä.

Palaute viikonloppuna kun lapset oli taiteillut vesiliukoisilla katuliiduilla talomme etupihan asfalttiin. Käytiin kyllä pesemässä itse kun sadetta ei tullutkaan.

Posted by Marko Reunanen on 25. toukokuuta 2015

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .