Lava-auto liukasteli katolleen ojaan yöllä Viitasaarella – sää on kylmenemään päin

Pakastumaan päin kääntyvä sää on tehnyt tienpinnoista paikoin liukkaita Keski-Suomessa. Ilmatieteen laitokselta kerrotaan, että sää on kylmenemässä. Keski-Suomessa pakkasta voi olla tänään kuusikin astetta.

Lue myös: Selkeä sää lupaa pakkasia – Keski-Suomessa pakkasta voi olla kuusikin astetta
 

Jäinen tie oli mukana vaikuttamassa ainakin yhteen liikenneonnettomuuteen tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Tapaus sattui Viitasaarella yöllä puoli yhden aikaan.

Päivystävä palomestari Samuel Leppämäki kertoo, että onnettomuus tapahtui Kolkussa Pyöreäsuontien ja Kolkuntien risteyksessä.

– Tie oli ihan peilijäässä ja hiljaisesta vauhdista huolimatta lava-auto oli ajautunut tien yli ja päätynyt katolleen, Leppämäki sanoo.

Auton kuljettaja pääsi autosta ulos omin voimin, eikä loukkaantunut. Kyydissä ei ollut muita ihmisiä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Selkeä sää lupaa pakkasia – Keski-Suomessa pakkasta voi olla kuusikin astetta