Leena, 21, sai aivoinfarktin viime kesänä, eikä muistanut aluksi edes läheistensä nimiä – "Silti olen vielä tässä. Minulla ei ole tapana antaa periksi."

Kesäkuun 1. päivänä viime vuonna kuopiolainen Leena Karhunen, 21, vietti iltaa kuin kuka tahansa parikymppinen nuori nainen. Hän viihtyi ystäviensä kanssa paikallisessa kuppilassa, jossa esiintyi Gasellit-yhtye.

Loppukesästä tuli hyvin toisenlainen kuin Karhunen oli suunnitellut.

Keikkaa seuraavana päivänä Karhunen oli kaatua kotonaan ja naurahti kömpelyydelleen. Sitten hän huomasi, ettei pysty enää puhumaan. Silloinen poikaystävä kysyi, soittaako hän ambulanssin, ja lähihoitajana työskennellyt Karhunen nyökkäsi. Oikea puoli kropasta oli halvaantunut.

Ilman tähystystä ja liuotushoitoa aivoinfarkti olisi voinut olla kohtalokas. Ennuste toipumiselle oli alusta asti hyvä.

Infarktin jälkeen Karhunen oli kaksi viikkoa Kuopion yliopistollisessa sairaalassa. Sieltä hänet siirrettiin neurologiseen kuntoutuskeskukseen Neuroniin.

Alussa Karhunen ei pystynyt sanomaan edes läheistensä nimiä. Hänelle näytettiin kuvia, ja hän tiesi, mitä ne esittivät, muttei kyennyt nimeämään niitä. Sittemmin puhe on palautunut hyvin.

Karhunen liikkui pyörätuolilla pari kuukautta. Käveleminen piti opetella uudestaan. Jouluun saakka liikkumisen apuna oli keppi.

Koska halvaus vaikeutti oikean käden toimintaa, Karhusen piti opetella käyttämään aiempaa enemmän vasenta kättä. Esimerkiksi ruoan laittaminen oli hankalaa.

Keittiössä hän käyttää yhä erilaisia silikonisia apuvälineitä, jotka helpottavat esimerkiksi purkin aukaisua. Kaikki veitset ja haarukat ovat tavallista paksumpia ja kevyempiä.

 

Edelleen hänellä on käytössään myös polvituki ja suihkutuoli. Polvituki pitää huolen siitä, ettei polvi mene yliojennukseen ja lukkoon. Tällöin Karhunen kaatuisi.

Viime kuukausina oikea käsi on kuntoutunut melko hyvin. Hienomotoriikka ei vielä täysin toimi, mutta oikeasta kädestä on tullut vasemmalle hyvä apukäsi.

Oikeassa kädessä on vielä jonkin verran jäykkyyttä.

– Pussilakanoita en saa vieläkään vaihdettua yksin.

Kun Karhunen kuuli infarktista, hän päätti, että tästä selvitään. Elokuinen kotiinpaluu sai kuitenkin aikaan valtavan ahdistuksen. Arki oli muuttunut niin paljon.

Läheisistä ja hoitohenkilökunnasta on ollut suuri apu.

– Keskusteluista on ollut paljon hyötyä silloin kun elämä on ahdistanut. En tiedä, miten olisin pärjännyt ilman ystäviä ja muita läheisiä sekä Neuronin henkilökuntaa, Karhunen toteaa.

Erityisen tärkeää on ollut vertaistuki. Saman kokenut tietää parhaiten, miltä Karhusesta tuntuu.

– Olemme keskustelleet vammoista, elämisestä ja arjen haasteista.

AVH-nuorten eli aivoverenkierron häiriön kokeneiden tapaamisissa Karhunen on todellakin kokenut olevansa nuori. Muut ovat olleet häntä huomattavasti vanhempia.

– Ulkopuoliseksi en silti ole itseäni tuntenut.

Puolen vuoden aikana Karhunen kokee oppineensa elämään ja olemaan yksin. Viikkoihin sisältöä tuovat fysioterapia ja toimintaterapia. Lisäksi hän käy uimassa kerran viikossa ja on aloittanut kuntosalilla käynnin. Myös ystävien tapaaminen piristää.

Neljän seinän sisälle Karhunen ei halunnut jäädä edes silloin kun oli pyörätuolissa. On parempi avata verhot kuin pitää ne kiinni.

– Kun olen halunnut mennä, olen mennyt. Kengissäni on nyt piikit pitoa antamassa.

Luisteluakin hän on jo ehtinyt kokeilla. Ensimmäisellä kerralla tuntematon mies alkoi neuvoa Karhusta luistelun saloihin. Karhunen ei halunnut eikä halua salata, mitä hänelle on tapahtunut.

– Sanoin, että osaan luistella mutta että halvauksen jälkeen en ole vielä sitä kokeillut.

Vajaa vuosi infarktin jälkeen Karhusella on parempia päiviä ja huonompia päiviä, hyviä hetkiä ja huonoja hetkiä. Toisinaan hänestä tuntuu, että tekisi mieli katkaista itsestä virta, laittaa valot pois päältä.

– Silti olen vielä tässä. Minulla ei ole tapana antaa periksi.

 

Vielä ei tiedetä, pystyykö Karhunen palaamaan vanhaan työhönsä palvelutaloon. Sairausloma jatkuu ainakin elokuulle saakka.

Karhuselle on haettu kuntoutusjaksoja. Edessä on esimerkiksi käden täyskuntoutusta, jossa halvaantunut käsi otetaan aktiiviseksi kädeksi ottamalla toinen pois käytöstä.

Karhunen haaveilee opiskelevansa vielä joskus fysioterapeutiksi.

– Näen itseni kuntouttamassa kaltaisiani ihmisiä. Koen, että kokemuksistani olisi hyötyä.

Jos fysioterapiaopinnot eivät onnistu, seuraava vaihtoehto on opiskella sosionomiksi.

 

Syitä infarktille ei ole löytynyt. Veriarvot olivat kohdillaan, verenpaine normaali, eikä sydämestäkään löytynyt mitään vikaa. Karhusen äidillä on ollut aivoinfarkti noin 45-vuotiaana, joten sukurasitteella voi olla oma osansa. Sitä ei kuitenkaan ole alettu tarkemmin tutkia.

Karhunen söi minipillereitä, joiden vaikutusta infarktiin hän on miettinyt. Lääkäreiden mukaan ei ole olemassa näyttöä siitä, että pillerit vaikuttaisivat infarktin syntyyn.

Karhunen on mukana kansainvälisessä Secreto-tutkimuksessa, jossa tutkitaan alle 50-vuotiaiden potilaiden salasyntyistä aivoinfarktia. Tutkittaville tehdään muun muassa verikokeita ja kuvauksia.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .