Lehdistön työehdoista neuvotellaan tänään

Työnantajien ja työntekijöiden edustajat yrittävät vielä sorvata lehdistölle uutta työehtosopimusta neuvotteluteitse. Viestinnän keskusliiton ja Suomen journalistiliiton neuvottelijat aloittivat keskustelut maanantaina iltapäivällä.

Tapaamisesta odotettiin pitkää. Viikonvaihteessakin oli epävirallisia tapaamisia. Tuoreimpien keskustelujen sisällöstä ei ole kerrottu julkisuuteen.

Journalistiliiton hallitus on koolla tiistaina. Journalistiliiton liittovaltuusto antoi perjantaina hallitukselle valtuudet antaa lakkovaroitus, jos neuvottelut eivät johda tulokseen.

Varoitus lakon alkamisesta on annettava kaksi viikkoa ennen lakkoa. Lakkovaroituksen antaminen merkitsisi sitä, että kiista siirtyisi ilmeisesti valtakunnansovittelijan käsittelyyn.

Sopimusneuvottelut katkesivat viime keskiviikkona sen jälkeen, kun työnantajat totesivat erot palkankorotusnäkemyksissä liian suuriksi.

Lehdistön edellinen työehtosopimus umpeutui viime keskiviikkona. Sopimus koskee noin 8 000:ta lehtitoimittajaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.