Lehti: Suomalaislapset viihtyvät päivähoidossa

Suomalaislapset ovat päivähoidossa iloisia, innostuneita ja tyytyväisiä, kertoo Tampereen yliopiston laaja tutkimus.

Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalainen sai ennakkotietoja myöhemmin keväällä julkistettavasta tutkimuksesta, johon haastateltiin ja havainnoitiin 8 000 lasta ympäri maata.

Päivähoidossa käyvien lasten vanhemmat olivat tyytymättömiä lähinnä sijaisjärjestelyihin ja päiväkotien tiloihin.

Hyvinä puolina he pitivät kavereiden tapaamista ja mahdollisuutta leikkiä.

Tutkimuksen mukaan Suomessa hoidetaan kotona enemmän lapsia kuin usein luullaan. Kun Ruotsissa päivähoidossa käy yli 80 prosenttia alle kouluikäisistä lapsista, Suomessa heidän osuutensa on alle puolet.

Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta ei aseta koti- ja päivähoitoa paremmuusjärjestykseen. Sopivuus riippuu muun muassa hoidon laadusta, hoitopäivän pituudesta ja lapsen temperamentista.